Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy suunnittelee vesihuoltolinjojen rakentamista Akaan kaupungin Järviön alueelle. Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Jalantijärven pohjoispäähän sijoittuvasta suunnitelma-alueesta. Vesihuoltolinjat on tarkoitus kaivaa tien varteen ja kiinteistöjen pihoille.
Suunnitelma-alueen etäisyys lähimpään ennestään tunnettuun kiinteään muinaisjäännökseen (Riipanniemen röykkiöalue, mj.rek.nro 310010005) on riittävä. Alueen muinaisjäännöksiä koskevat tiedot perustuvat kuitenkin vuonna 1996 tehtyyn Kylmäkosken arkeologiseen inventointiin, minkä jälkeen esimerkiksi historiallisen ajan muinaisjäännösten suojeluohjeet ovat tarkentuneet. Historiallisten lähteiden perusteella vesihuoltolinjan alueella on sijainnut Järviön kylä, joka mainitaan mm. Suomen 1560-luvun asutuksen kyläluettelossa.
Kiinteinä muinaisjäännöksiä suojellaan 1500-luvun maakirjoissa mainittujen kylien kokonaan tai osittain autioituneita tonttimaita. Järviön kylänpaikka on edelleen asuttu ja siellä on mm. maatilaan kuuluvaa eri-ikäistä rakennuskantaa. Keskiaikaan palautuvan kylän vanhimmista vaiheista on kuitenkin saattanut säilyä maanalaisia kerrostumia ja rakenteita nykyisten rakennusten ja teiden ympäristössä. Järviön historiallista kylänpaikkaa ei ole inventoitu arkeologisissa inventoinneissa eikä sen sijainnista ja paikan nykytilasta ole käytettävissä riittäviä tietoja.
Vesihuoltosuunnitelman johdosta tuleekin tehdä arkeologinen inventointi, jossa tarkastetaan vesihuoltolinjan alue ja selvitetään, sijaitseeko rakennettavalla alueella kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisoituneita jäännöksiä. Inventointi käsittää sekä esihistorialliset että historiallisen ajan arkeologiset jäännökset. Inventointiraportti tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon, joka ottaa vielä erikseen kantaa suunniteltujen linjojen toteutusmahdollisuuteen.
Inventoinnin kustannuksista vastaa työhankkeen toteuttaja (MML 15 §). Inven-tointi tulee tehdä havaintojen teon kannalta otollisissa olosuhteissa, ja inventointia koskevat Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/laatuohjeet). Tar-kempia tietoja arkeologisten kenttätyöpalvelujen tilaamisesta saa Pirkanmaan maakuntamuseosta ja Museovirastosta (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/ arkeologinen_kulttuuriperinto/arkeologisten_kenttatoiden_tilaaminen).
Lausuntopyynnössä mainitaan, että hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma vuonna 2013. Mikäli vesihuoltolinjat rakennetaan edellä käsiteltyä järven pohjoispään kohtaa laajemmalle alueelle, yleissuunnitelma tulee kokonaisuudessaan lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 13 §). Jalantijärven pohjoispuolella sijaitsee sekä ennestään tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä että mm. muita historiallisen ajan kylänpaikkoja, joita ei ole aikaisemmin tarkastettu inventoinneissa ja jotka tulee ottaa huomioon maankäyttöä suunniteltaessa.