Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta toimenpidelupahakemuksesta. Mäntän keskustassa, Asemankulman alueella, osoitteessa Asemakatu 5 sijaitsevan viisikerroksisen kerrostalon länsisivun parvekeväliseinät ja eteläpäädyn entisen halkovaraston vesikate on tarkoitus uusia. Toimenpiteille pyydetään maakuntamuseon lausuntoa, koska rakennus sijaitsee Mäntän tehtaat ja yhdyskunta -nimisellä valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön alueella. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Asemankulman ja Pilvilinnan merkittävät kaupunkikuvalliset ja kulttuurihistorialliset arvot on todettu useissa selvityksissä, joita ovat mm. Museoviraston RKY-inventointi 2009, Mänttä-Vilppulan Keskustaajaman osayleiskaavaa 2030 varten laadittu rakennetun ympäristön selvitys, (FCG, 2018) sekä Mäntän Pilvilinnan rakennushistoriaselvitys (Arkkitehdit A3 Oy, 2016). Selvitysten mukaan 1980-luvulla asunto-osakeyhtiöksi muutetun Pilvilinnan on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund. Tiilirunkoinen, valkoiseksi rapattu rakennus oli valmistuessaan vuonna 1936 Mäntän ensimmäinen asuinkerrostalo. Se rakennettiin G.A. Serlachius -yhtiön henkilöstön asunnoiksi. Pilvilinna on osa Asemakadun funktionalististen rakennusten kokonaisuutta ja sillä on merkittäviä rakennusperinteisiä, arkkitehtonisia, sosiaalihistoriallisia ja kaupunkikuvallisia arvoja.
Alueella on voimassa vuonna 2001 hyväksytty asemakaava, jossa rakennuksella ei ole suojelumerkintää. Asemakaava on kulttuuriympäristön suojelun näkökulmasta vanhentunut, sillä se ei riittävällä tavalla turvaa selvityksissä todettuja arvoja.
Lisäksi alueella on voimassa vuonna 2019 hyväksytty Keskustaajaman osayleiskaava, jossa Pilvilinna on osoitettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi (kohdenumero 27) sekä osaksi valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Merkintöjä koskevien määräysten mukaan suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on edistettävä kulttuuriympäristön arvojen säilymistä ja museoviranomaiselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen suojelukohteita koskevien lupahakemusten ratkaisemista.
Suunnitelmien mukaan parvekkeisiin mahdollisesti 1980-luvulla lisätyt puiset väliseinät on tarkoitus korvata uusilla. Puun sijaan niiden pintamateriaalina käytettäisiin valkoista valmispintaista julkisivukuitulevyä. Seinäkkeiden muodolle on esitetty kolme vaihtoehtoa, jotka kaikki ovat hyväksyttävissä. Halkovaraston huonokuntoisen betonikaton päälle tehdään uusi aiempaa hieman jyrkempi ruskeaksi maalattu saumapeltikatto. Rakenne on kosteusteknisesti aiempaa parempi ja edesauttaa rakennuksen säilymistä.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että esitetyt suunnitelmat on laadittu huolellisesti rakennuksen arvot ja ominaispiirteet huomioiden. Muutosten vaikutukset ovat vähäisiä, eivätkä ne vaikuttaisi uhkaavan RKY-alueen tai kyseisen rakennuksen kulttuurihistoriallisia tai kaupunkikuvallisia arvoja. Maakuntamuseolla ei ole suunnitelmista huomautettavaa.