Rakennetun ympäristön kohde Viisikko
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Nimi:ViisikkoOsoite:Viisverkkosen saariKohdetyyppi:matkailu
vapaa-aika
Inventointipäivämäärä:01.07.2015
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Todennäköisesti 1950-1960-lukujen taitteessa rakennettu kesäasunto. Pihapiiriin kuuluu yksikerroksisen lautarakenteisen loma-asunnon lisäksi pieni pyöröhirrestä rakennettu sauna, vaja ja keittokota sekä vanha puucee tontin länsirajalla. Rakennukset sijoittuvat lähelle rantaa lahdelmaan. Sauna ja keittokota ovat lähimpänä rantaa ja asuinrakennus ja vaja sijoittuvat loivan mäen päälle. Vaja ja asuinrakennus ovat lautarakenteisia ja lautaverhottuja, vihreäksi maalattuja. Vajan pohjoispuolella on kylkiäisenä toteutettu puucee. Pihapiiri on aukio ja sitä kehystävät rakennukset. Kiinteistöllä on ollut historiansa aikana usieta omistajia. Nykyisillä omistajilla kiinteistö on ollut muutaman vuoden.
Kohteeseen kuuluu 3 rakennusta:
Kesämökki
Massaltaan suorakaiteen muotoinen rakennus sijoittuu pääjulkisivu kohti etelärantaa pihapiirin pohjoisrajalle. Rakennuskessa on aaltopeltikaatteella katettu epäsymmetrinen harjakatto, lomalautaverhotut tummanvihreäksi maalatut seinät. Rakennuksen keskivaiheille sijoittuu katettu sisäänkäynti, jonne johtaa muutama porras.. Ikkunat ovat sijoiteltu etelän, idän ja lännen puoleisiin julksivuihin korkealle räystään alle. ne ovat vaakaan sijoitellut suorakaiteenmuotoiset yksiruutuiset ikkunat, joiden vuorilaudat ovat maalattu valkoisiksi. Pientä kuistia kehystää mustaksi maalatut kaiteet ja lippaa kannattelevat kelopuut, niin ikään mustiksi maalatut. Rakennus on perustettu nurkkakiville ja kiviladonta suojaa alapohjaa.
Rantasauna
Kiinteistön järjestyksessään toinen saunarakennus ilmeisesti 1980-luvulta. Pyöröhirrestä tehdyssä rakennuksessa on sisäänvedetty kuisti ja pieni ikkuna. Puolet rakennuksesta on saunaa ja puolet kuistia. Hirret ovat käsitelty tummiksi. Oven ja ikkunan vuorilaudat ovat maalattu valkoisiksi. Kuistin otsa on vaakalautaa. Harjakatto on katettu käsittelemättömällä uritetulla pellillä ja piippu on peltihormi. Rakennuksen mitat ovat noin 2,5 m x 3,5 m.
Vaja
Massaltaan suorakaiteenmuotoinen vajarakennus sijoitttuu mökin itäpuolelle. Rakennus on lautarakneteinen vaja, jonka pohjoispuolelle aon hyyskä. Rakennus on verhottu vihreäksi maalatulla pystylaudoituksella ja sen oviaukkoja on aikojen saatosa muutettu siten että vanhat aukot on naulattu umpeen vanerilla. Itäpäädyssä pieni ikkuna.
Historia:Viiverkkosen saareen sijoittuva pihapiiri on todennäköisesti 1950-1960-lukujen vaihteesta. Pihapiiri on aikakaudelleen tyypillinen, rantasaunalla, ulkorakennuksella ja yksikerroksisella n. 60m2 kokoisella asuinrakennuksella varustettu vapaa-ajan viettoympäristö. Paikallinen maisemallinen.
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi Avaa Kuhmoinen
Viisverkkonen huvila- ja kesämökkialue