Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Aakkulankatu 8:ssa sijaitsee 1939 valmistunut omakotitalo, joka kuuluu Aakkulan pientaloalueen alkuperäiseen rakennuskantaan. Tontilla on voimassa vuonna 1954 voimaan astunut asemakaava, joka ei ole kulttuuriympäristön suojelun osalta ajan tasalla.
Aakkulan rakennetun ympäristön arvoja on selvitetty Tampereen kantakaupungin yleiskaavan laatimisen yhteydessä tehdyssä yhtenäisten pientaloalueiden selvityksessä. Selvityksen mukaan Aakkulankatu 8 asuinrakennus on säilyttänyt alkuperäiset piirteensä samoin kuin muutkin kyseisen korttelin rakennukset yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Myös muualla Aakkulankatu 8:n ympäristössä on säilynyt runsaasti vanhaa rakennuskantaa ja rakennuksia on kunnostettu niiden ominaispiirteet huomioiden. Selvityksen mukaan Aakkulassa kokonaisuutena on kuitenkin menetetty paljon rakennusperinnön arvoja eikä sinne muodostu vanhan rakennuskannan muodostamaa arvoaluetta. Selvityksessä todetaan, että alueella on myös hyvin säilyneitä rakennuksia ja että alueen yleistunnelma on säilynyt paremmin kuin rakennusten säilyneisyyden perusteella voisi päätellä.
Aakkulankatu 8 sijaitsee kuitenkin näkyvällä paikalla Aakkulankadun, Suutarinkadun ja Lukkarinkadun risteykseen muodostuvan pienen aukion reunalla. Aakkulankatu 8:lla on erityistä kaupunkikuvallista arvoa osana alueen varhaista, ominaispiirteensä säilyttänyttä rakennuskantaa. Pirkanmaan maakuntamuseo suosittelee selvittämään ensisijassa rakennuksen säilyttämiseen ja kunnostamiseen liittyviä vaihtoehtoja. Mikäli rakennuksen kunnostaminen osoittautuu mahdottomaksi, kiinteistön uudisrakentamisen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen sopeuttamiseen Aakkulan vanhaan rakennuskantaan. Aakkulan asuinrakennukset ovat muodoltaan kiinteitä ja kompakteja eikä niiden suorakaiteen muotoisesta massasta eroa pientä kuistia lukuun ottamatta muita rakennuksen osia, esim. terasseja tai siipiosia. Piharakennukset ovat selkeästi erillisiä, itsenäisiä rakennuksia. Myös pihasuunnitteluun tulee kiinnittää huomiota suosimalla perinteisiä pihakasveja ja välttämällä laatoitettuja ja asvaltoituja alueita.
Alueen lähistöltä tunnetaan yksi arkeologinen irtolöytö, M-tyypin keihäänkärki 1000-luvulta. Vuoden 1994 inventoinnissa alueelle tehtiin koekuoppia, silloin alueelta ei löydetty jälkiä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokimaata, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta tai palanutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Aakkulankatu 8:ssa sijaitsee 1939 valmistunut omakotitalo, joka kuuluu Aakkulan pientaloalueen alkuperäiseen rakennuskantaan. Tontilla on voimassa vuonna 1954 voimaan astunut asemakaava, joka ei ole kulttuuriympäristön suojelun osalta ajan tasalla.Aakkulan rakennetun ympäristön arvoja on selvitetty Tampereen kantakaupungin yleiskaavan laatimisen yhteydessä tehdyssä yhtenäisten pientaloalueiden selvityksessä. Selvityksen mukaan Aakkulankatu 8 asuinrakennus on säilyttänyt alkuperäiset piirteensä samoin kuin muutkin kyseisen korttelin rakennukset yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Myös muualla Aakkulankatu 8:n ympäristössä on säilynyt runsaasti vanhaa rakennuskantaa ja rakennuksia on kunnostettu niiden ominaispiirteet huomioiden. Selvityksen mukaan Aakkulassa kokonaisuutena on kuitenkin menetetty paljon rakennusperinnön arvoja eikä sinne muodostu vanhan rakennuskannan muodostamaa arvoaluetta. Selvityksessä todetaan, että alueella on myös hyvin säilyneitä rakennuksia ja että alueen yleistunnelma on säilynyt paremmin kuin rakennusten säilyneisyyden perusteella voisi päätellä.Aakkulankatu 8 sijaitsee kuitenkin näkyvällä paikalla Aakkulankadun, Suutarinkadun ja Lukkarinkadun risteykseen muodostuvan pienen aukion reunalla. Aakkulankatu 8:lla on erityistä kaupunkikuvallista arvoa osana alueen varhaista, ominaispiirteensä säilyttänyttä rakennuskantaa. Pirkanmaan maakuntamuseo suosittelee selvittämään ensisijassa rakennuksen säilyttämiseen ja kunnostamiseen liittyviä vaihtoehtoja. Mikäli rakennuksen kunnostaminen osoittautuu mahdottomaksi, kiinteistön uudisrakentamisen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen sopeuttamiseen Aakkulan vanhaan rakennuskantaan. Aakkulan asuinrakennukset ovat muodoltaan kiinteitä ja kompakteja eikä niiden suorakaiteen muotoisesta massasta eroa pientä kuistia lukuun ottamatta muita rakennuksen osia, esim. terasseja tai siipiosia. Piharakennukset ovat selkeästi erillisiä, itsenäisiä rakennuksia. Myös pihasuunnitteluun tulee kiinnittää huomiota suosimalla perinteisiä pihakasveja ja välttämällä laatoitettuja ja asvaltoituja alueita.Alueen lähistöltä tunnetaan yksi arkeologinen irtolöytö, M-tyypin keihäänkärki 1000-luvulta. Vuoden 1994 inventoinnissa alueelle tehtiin koekuoppia, silloin alueelta ei löydetty jälkiä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokimaata, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta tai palanutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).