Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun rakennuslupaan. Tampereen Lamminpäässä, osoitteessa Uuninperäntie 14 sijaitseva puurakenteinen pientalo halutaan purkaa uuden omakotitalon tieltä. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa.
Uuninperäntie 14 sijaitsee Tampereen Lamminpään kaupunginosassa, joka on vanhoille Hyhkyn kylän takamaille 1920-luvulta alkaen muodostunut pientaloalue. Alueen rakentaminen on aluksi toteutunut palstoittamalla. Vuonna 1937 alue liitettiin Tampereen kaupunkiin ja vuonna 1943 alueelle hyväksyttiin koko kaupunginosan kattava asemakaava, johon tehtiin 1940-luvulla vähäisiä ullakkorakentamista ja rakennusaloja koskevia muutoksia.
Uuninperäntie 14 tontilla sijaitsee alueen vanhinta palstoittamalla syntynyttä rakennuskantaa edustava, pienikokoinen, puolitoistakerroksinen, satulakattoinen pientalo ja tontin takaosassa kaksi talousrakennusta. Peruskorjauksesta ja kuistimuutoksista huolimatta asuinrakennuksen ilme, perusmuoto ja julkisivujen aukotus ovat säilyneet pääosin alkuperäistä vastaavina, kertoen 1920-30-luvun rakentamisen, elämisen ja asumisen tavoista. Tontti on ajalle ja alueelle tyypillinen väljä ja vehreä puutarhatontti. Katulinjan tuntumassa sijaitsevalla asuinrakennuksella on suurehko merkitys kapean Uuninperäntien katunäkymässä.
Uuninperäntie 14 tontilla on voimassa vuonna 1949 hyväksytty asemakaava, josta puuttuvat mm. kulttuuriympäristön arvojen huomioimiseen tähtäävät merkinnät. Ikääntynyt kaava ei täytä nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) vaatimuksia, ja se onkin katsottava maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneeksi. Alueella on voimassa myös Tampereen kantakaupungin yleiskaava 2040 (hyväksytty 2020), jossa alue on merkitty asumisen alueeksi ilman erityisiä suojelutavoitteita.
Yleiskaavan laatimisen jälkeen on valmistunut selvitys Palstoittamalla syntyneet pientaloalueet Tampereella (Tampereen kaupunki, Asemakaavoitus, 2019). Siinä Uuninperäntie 14 on merkitty herkäksi palstoitusajan rakennukseksi ja osaksi muutoksille herkkää arvoaluetta, jonka vanhat rakennukset tulisi säilyttää ja muutokset ja uudisrakentaminen suunnitella erityisen huolellisesti, jotta alueen palstoittamalla syntyneen puutarhamaisen pientaloalueen arvot säilyvät.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tuonut useissa yhteyksissä ilmi, että Lamminpään omaleimaisuuden säilymisen kannalta on keskeistä, että alueen vanhin kerrostuma ei vähin erin häviä uudisrakentamisen tieltä, ja että uudisrakentaminen tulisi huolellisesti sovittaa alueen rakentamisen tapaan, ja että em. yleiskaavaa varten laaditussa selvityksessä arvokkaiksi todettujen alueiden asemakaavat tulisi ajantasaistaa, jotta alueiden arvot olisi mahdollista turvata.
Lupahakemuksessa Uuninperäntie 14 asuinrakennuksen purkamista perustellaan rungon lahovaurioilla. Lupa-aineistossa ei kuitenkaan ole mukana rakennuksen kunnosta tehtyä selvitystä. Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan, mikäli kulttuurihistoriallisia arvoja omaavan rakennuksen purkamisen syyksi esitetään rakennuksen huonokuntoisuutta, tulee aineistona lisäksi esittää kuntoselvitys, josta käy ilmi vaurioiden laajuus sekä mahdollinen korjauskelvottomuus. Arvoalueella sijaitsevien rakennusten korvaamista uudisrakennuksella voidaan pitää hyväksyttävänä ainoastaan, jos ne on kuntotutkimuksessa todettu korjauskelvottomiksi.
Edellä mainituista seikoista johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että selvityksessä osaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja muutoksille herkkää aluetta todetun ja alkuperäisen perusmuotonsa säilyttäneen Uuninperäntie 14 asuinrakennuksen purkaminen merkitsisi maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n mukaisten rakennetun ympäristön perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä.
Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla purkamisluvan myöntämistä, vaan esittää, että Lamminpään selvityksessä todettujen arvoalueiden tuleva maankäyttö, suojelukysymykset ja tontinomistajien tasapuolinen kohtelu tulee ratkaista ensi sijassa koko kaupunginosaa koskevalla asemakaavamuutoksella.
Lupahakemuksen mukaan tontille rakennettaisiin moderni, suorakaiteen muotoinen, kerrosalaltaan noin 110 m2 kokoinen, yksikerroksinen, satulakattoinen omakotitalo. Rakennuksen julkisivujen päävärinä on tumman harmaa. Uusi asuinrakennus poikkeaa Lamminpään perinteisestä rakentamistavasta, joka pääasiassa koostuu 1920-1950-luvuilla rakennetuista, väriltään vaaleista, noppamaisista puolitoistakerroksisista pientaloista. Pihaan on suunniteltu laaja betonikiveys. Laatoitukset eivät kuulu Lamminpään puutarhapihojen ilmeeseen. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että esitetty alueen yleisilmeestä poikkeava uudisrakentaminen ei täysin sovellu alueelle (MRL, §117), ja että suunnitelmia tulisikin vielä kehittää paremmin alueen rakentamisen tapaan soveltuvaksi.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Lupapäätös valitusosoitteineen pyydetään toimittamaan tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.