Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut lausunnon Isonsillan kunnostuksesta vuonna 2022 (diar. 397/2022). Alun perin vuosina 1939-1940 rakennettu ja 1970-luvulla yläosaltaan uusittu Isosilta sijaitsee Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Sillan kunnostustyöt ovat nyt käynnissä, ja Valkeakosken Energia Oy:lla on tavoitteena asentaa uudet kaukolämpöputket Isonsillan kylkiin. Putket ovat tähän asti kulkeneet sillan kansirakenteessa. Putkien uusiminen nykyisessä sijainnissaan tuottaisi niiden käytettävyydelle pitkän katkoksen, joka tarkoittaisi mm. kaukolämmön jakelun katkeamista Valkeakosken keskustan eteläosissa. Putkien sijoittaminen kanavan alle ei ole maaperästä johtuen käytännössä mahdollista. Putket olisi tarkoitus kiinnittää teräskannattimin sillan kylkiin, kansitason alapuolelle.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että se on kulttuuriympäristön arvojen osalta mahdollinen.