Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaapelihanke sijoittuu suurelta osin Tursolan-Rikun maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan sekä eteläosaltaan lisäksi Kangasalan kirkko, kartanot ja suurtilat nimisen valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön Tursolan ja Sorolan osa-alueeseen. Arvoalueiden tarkemmat rajaukset löytyvät mm. Pirkanmaan maakuntakaavan karttapalvelusta (kartta.pirkanmaa.fi). Hankealueella Ruutanantien itäpuolella on voimassa Riun osayleiskaava, jossa on useita hankealueelle kohdistuvia, alueen kulttuuriympäristön arvojen vaalimiseen liittyviä suojelumerkintöjä.Tällä alueella puistomuuntamot on onnistuttu sijoittamaan maisemallisesti huomiota herättämättömiin paikkoihin, rakennetuille tai peitteisille paikoille. Muuntamoiden sovittamiseen maisemaan tähdätään myös niiden puisella, punamullanvärisellä verhoilulla, mitä maakuntamuseo pitää hyvänä ratkaisuna. Kolme pohjoisinta muuntamoa jäävät arvoalueiden ulkopuolelle. Maanpäällisten rakenteiden osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Suunnitellulla linjalla sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös Kangasalan Harjurannan rautakautinen asuinpaikka (mj.rek.nro 211010037). Kiinteä muinaisjäännös ja siihen kuuluva suoja-alue ovat rauhoitettuja, ja niiden luvaton kaivaminen, peittäminen tai muu niihin kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §).
Kiinteän muinaisjäännöksen alueella tai sen välittömässä läheisyydessä linjalla tulee tehdä arkeologiset koekaivaukset. Tämä kohta on merkitty liitekarttaan violetilla. Lisäksi kiinteän muinaisjäännöksen läheisyydessä tulee kaapelilinja kaivaa arkeologin valvonnassa. Valvottava kohta on merkitty liitekarttaan vihreällä. Mikäli arkeologisen tutkimuksen yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §).
Jos muulla linjalla kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai palanutta maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Arkeologisia tutkimuksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Arkeologisten tutkimusten kustannuksista vastaa muinaismuistolain nojalla työhankkeen toteuttaja (MML 15 §). Arkeologisen valvonnan tilaamisesta saa tarkempia ohjeita Pirkanmaan maakuntamuseosta tai Museoviraston verkkosivulta (https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen). Arkeologisia kenttätutkimuksia koskevat Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet.