Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Valkeakosken Ulvajanniemen pientaloalueella osoitteessa Kaaritie 40 sijaitsevan asuinrakennuksen vesikaton materiaaliksi halutaan vaihtaa lukkosaumapelti ja julkisivuihin vaaka ulkoverhouspaneeli. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa.
Kaaritie 40 sijaitsee Ulvajanniemessä, joka on osa Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (peruste: Museoviraston RKY-inventointi, 2009). Ulvajanniemi on Säteri Oy:n työväelleen 1940-50-luvuilla rakennuttama asuinalue, jossa on kolmea eri talotyyppiä edustavia yhdenperheen taloja sekä kolme asuinkerrostaloa. RKY-alueita koskevat Valtioneuvoston päätöksellä maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999, MRL) määritellyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT). Niiden mukaisesti alueita koskevissa toimenpiteissä tulee huolehtia, että kohteiden arvot säilyvät.
Kaaritie 40 tontilla on voimassa alueen alkuperäinen arkkitehti Heimo Kautosen suunnittelema vuonna 1948 hyväksytty asemakaava. Siitä puuttuvat voimassa olevan MRL:n edellyttämät kulttuuriympäristön suojeluun tähtäävät merkinnät, mistä johtuen asemakaava on katsottava vähintään suojelun osalta maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneeksi.
Ulvajanniemen valtakunnallista arvoaluetta koskee kuitenkin myös Valkeakosken rakennusjärjestyksen 24 § Rakentaminen alueilla, joilla on erityisiä arvoja. Sen mukaan suunnittelun ja rakentamisen laatutasoon tulee kiinnittää erityistä huomiota, ja rakennuskantaa ja pihapiirejä tulee säilyttää ja korjata perinteitä vaalien. Lisäksi Ulvajanniemen alueelle on laadittu rakennuslautakunnan 16.4.2002 hyväksymät rakennustapaohjeet (§ 26), joiden tarkoituksena on pyrkiä säilyttämään alueen yhtenäinen ilme. Ohjeissa kerrotaan alueelle sopivia korjaustapoja sekä painotetaan alkuperäisten rakennusosien, työtapojen ja materiaalien käyttöä. Rakennustapaohjeen mukaan alueella yleisin julkisivuvuoraus on peiterimoitettu pystylaudoitus ja katemateriaalina pienikokoinen punainen kattotiili.
Kaaritie 40:ssä sijaitsee alueelle tyypillinen, satulakattoinen pientalo, jonka vesikatolla on punainen betonitiilikate ja julkisivuissa mahdollisesti 1980-luvulla alkuperäisen laudoituksen päälle lisätty pystypeiterimalaudoitusta imitoiva peltiverhous. Rakennuksen sijainti Kaaritien varressa, osana ilmeeltään yhtenäisten noppamaisten pientalojen rivistöä on kaupunkikuvallisesti merkittävä.
Lupahakemuksen mukaan Kaaritie 40 asuinrakennuksen julkisivuihin halutaan pellin tilalle vaihtaa vaalean keltaiseksi (Tikkurila Q112 Hirssi) maalattu vaaka ulkoverhouspaneeli (20x120) ja tiilikatteen tilalle tumman harmaa (RR23) lukkosaumapeltikate. Lisäksi uusittaisiin räystäslaudat ja lisättäisiin valkoisiksi (Tikkurila G497 Höyry) maalatut ikkunoiden kehykset.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että esitetyt julkisivumuutokset eivät ole valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, Valkeakosken rakennusjärjestyksen 24 §, eivätkä Ulvajanniemen rakennustapaohjeen mukaisia. Esitetty vesikatteen materiaali ja väri sekä panelointitapa eivät ole jälleenrakennuskaudelle ja Ulvajanniemen alueelle tyypillisiä, vaan ilmeeltään moderneja. Esitetyt muutokset muuttaisivat rakennuksen ulkoasua huomattavasti ja heikentäisivät selvästi rakennuksen ja yhtenäisenä säilyneen kadunvarren arvoja.
Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla esitetyn muutosluvan myöntämistä, vaan suosittelee suunnitelmia muokattavan alueen ilmeeseen paremmin sopiviksi. Kate- ja julkisivumateriaalien sekä värityksen tulisi noudattaa rakennustapaohjetta. Julkisivuihin tulisi toteuttaa alkuperäistä vastaava peiterimoitettu pystylaudoitus ilman kulmalautoja. Katteeksi suositeltavin on punainen betonitiili. Tiilen lisäksi myös konesaumattu peltikate on mahdollinen, mutta värinä tulisi harmaan sijaan olla perinteinen tiilenpunainen. Korjatut suunnitelmat pyydetään lähettämään nähtäväksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.