Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun suunnitelmaan ja toteaa seuraavaa. Näppilän tilan (418-405-1-126) alueelle suunnitellaan uudistushakkuuta. Kuviolla 1 sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Näppilä (mj.rek.nro 418010002), jota koskevat muinaismuistolain rauhoitussäännökset. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen luvaton kajoaminen lain vastaisella tavalla on kielletty (1 §, 4 §). Kyseessä on kolmen rautakautisen röykkiön ryhmä, joka sijaitsee Näppilän talosta noin 750 m länsilounaaseen kallioisella mäellä, etelään viettävällä rinteellä. Röykkiöt on tarkastettu arkeologisesti 1990-luvulla ja tuolloin niiden halkaisijat olivat n. 4 - 6 metriä. Kaksi röykkiöistä sijaitsee vierekkäin ja kolmas on niistä n. 10 metrin etäisyydellä kaakkoon. Röykkiöissä on ns. silmäkivi tai ne on rakennettu maakivien varaan. Röykkiöiden ja suoja-alueen muodostama muinaisjäännösalue on merkitty liitekartalle. Rajaus on alustava eikä kiinteän muinaisjäännöksen tarkkaa maanalaista laajuutta tunneta
Puunkorjuu tulee tehdä kuvion alueella siten, että röykkiöt eivät vahingoitu eikä maapohja muinaisjäännösalueella turmellu. Ajolinjat tulee sijoittaa näkyvien rakenteiden ulkopuolelle ja puut tulee varastoida riittävän etäälle muinaisjäännösalueesta. Röykkiöt tulee merkitä maastoon hakkuun ajaksi. Ennen työn alkamista tulee myös varmistaa, että muinaisjäännösalueen sijainti ja sen asianmukainen huomioon ottaminen ovat hakkuutyön tekijöiden tiedossa. Hakkuutähteet tulee kerätä pois röykkiöiden päältä. Röykkiöiden päällä mahdollisesti kasvat puut on suotavaa poistaa; työ tulee tehdä kivirakenteita vahingoittamatta. Kantojen poistaminen muinaisjäännösalueelta ei ole sallittua. Metsän uudistamistoimissa laikutus rajataan muinaisjäännösalueen ulkopuolelle.