Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Suunnittelualue on Kukkiansaari, jonne suunnitellaan neljää uutta rakennuspaikkaa ja todetaan olemassa oleva lomarakennuspaikka. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa:
Alueelle on tehty arkeologinen inventointi vuonna 2012 (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto). Alueelta ei löydetty kiinteää muinaisjäännöstä tai muita arkeologisia kohteita. Selvitys on riittävä, joten arkeologisen kulttuuriperinnön osalta museolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Kukkiasaaressa sijaitsevasta Kukkian huvilasta on laadittu asianmukainen inventointi. Huvilan pihapiirillä ja rakennuskannalla kokonaisuutena on erityistä kulttuurihistoriallista arvoa henkilö- ja sotahistoriallisten yhteyksiensä ja 1900-luvun alkupuolen huvilakulttuuriin liittyvien piirteidensä vuoksi. Rakennuksista erityisesti päärakennuksella ja siirretyllä aitalla on myös rakennushistorialista arvoa. Kaavassa on pyritty varmistamaan huvilan ja saunan sekä huvilan luonnonmukaisuuteen pyrkivän rantavyöhykkeen säilyminen. Lisäksi on kiinnitetty huomiota huvilan pihapiirin mahdollisen täydennysrakentamisen sopeuttamiseen ympäristöönsä.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että 1800-luvun aittarakennuksella on sellaista kulttuurihistoriallista arvoa että se tulisi suojella kaavassa. Rakennus on siirretty nykyiselle paikalleen mantereelta, mutta se on sijainnut osana Kukkian huvilan pihapiiriä todennäköisesti 1930-luvulta lähtien ja on merkittävä osa pihapiirissä tavoiteltua talonpoikaista vaikutelmaa. Rakennuksella itsellään on lisäksi rakennushistoriallista arvoa tyypillisenä ja ominaispiirteensä hyvin säilyttäneenä aittarakennuksena. Aitan siirtäminen pihapiirissä on kuitenkin mahdollista. Muilta osin kaavaluonnos on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.
Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.