Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellulla hakkuualueella kuviolla 84.0 sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, historiallisen ajan kiviaitoja (Pälkäne Isomäki muinaisjäännösrekisteritunnus 439010027). Kohteen tiedossa oleva sijainti on merkitty metsänkäyttöilmoituksen karttaan asianmukaisesti. Mäellä on kolme kiviaitaa. Ensimmäinen on lounaisrinteellä. Sillä on pituutta noin 100 metriä ja sen pohjoispäähän on aidattu sisäpuolelle jonkinlainen lokero. Aidan korkeus vaihtelee 30 cm - 1 m, leveys on 0,5-1,5 m. Toinen aita on edellisestä noin 30 m itään. Se on yhtenäinen ja edellistä paremmassa kunnossa. Kolmas aitaus on mäen kaakkoisrinteellä hakkuualueen ulkopuolella. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Metsänhoitoilmoituksen mukaan alueella tehdään harvennushakkuut. Toimenpiteet tulee suunnitella siten, ettei muinaisjäännös vahingoitu millään tavalla. Hakkuut tulee tehdä muinaisjäännöksen ulkopuolelta siten, ettei muinaisjäännös vahingoitu. Ajolinjat sijoitetaan muinaisjäännöksen ulkopuolelle. Puiden varastointi sijoitetaan etäälle suojelukohteesta. Muinaisjäännös tulee merkitä maastoon ennen hakkuita, ja tieto siitä tulee välittää kaikille toimijoille. Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kreetta Lesell, puh. 040 763 1841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).
Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellulla hakkuualueella kuviolla 84.0 sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, historiallisen ajan kiviaitoja (Pälkäne Isomäki muinaisjäännösrekisteritunnus 439010027). Kohteen tiedossa oleva sijainti on merkitty metsänkäyttöilmoituksen karttaan asianmukaisesti. Mäellä on kolme kiviaitaa. Ensimmäinen on lounaisrinteellä. Sillä on pituutta noin 100 metriä ja sen pohjoispäähän on aidattu sisäpuolelle jonkinlainen lokero. Aidan korkeus vaihtelee 30 cm - 1 m, leveys on 0,5-1,5 m. Toinen aita on edellisestä noin 30 m itään. Se on yhtenäinen ja edellistä paremmassa kunnossa. Kolmas aitaus on mäen kaakkoisrinteellä hakkuualueen ulkopuolella. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Metsänhoitoilmoituksen mukaan alueella tehdään harvennushakkuut. Toimenpiteet tulee suunnitella siten, ettei muinaisjäännös vahingoitu millään tavalla. Hakkuut tulee tehdä muinaisjäännöksen ulkopuolelta siten, ettei muinaisjäännös vahingoitu. Ajolinjat sijoitetaan muinaisjäännöksen ulkopuolelle. Puiden varastointi sijoitetaan etäälle suojelukohteesta. Muinaisjäännös tulee merkitä maastoon ennen hakkuita, ja tieto siitä tulee välittää kaikille toimijoille. Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet. Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kreetta Lesell, puh. 040 763 1841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).