Mikkolan kiinteistö on inventoitu vuonna 2003 ja inventointi on osana Oriveden rantaosayleiskaavan rakennetun ympäristön selvitystä vuonna 2010. Selvityksen mukaan Mikkola on osa Leväslahden kulttuurimaisemaa, jolla on asutushistoriallista, rakennusperinteistä sekä maisemakokonaisuuteen liittyvää kulttuurihistoriallista arvoa. Myös Mikkolalla itsessään on rakennusperinteistä ja asutushistoriallista arvoa sekä arvoa maisemallisesti keskeisen sijaintinsa vuoksi. Arvot perustuvat paikan ainakin 1700-luvulta jatkuneeseen asutushistoriaan, hyvin säilyneeseen pihapiiriin ja alueelle siirrettyihin aittoihin. Inventoinnissa annetun suosituksen mukaan säilyttämisen arvoisia ovat vanha päärakennus, pihan aitta, rantasauna sekä Kuuselanmäen rakennukset. Inventointilomake seuraa liitteenä.
Inventoinnin perusteella Mikkolaa koskevat Oriveden valmisteilla olevassa rantaosayleiskaavassa sekä alueellinen (/s) että kohdekohtainen (SR) suojelumerkintä. Suojelumerkintöjen tavoitteena on säilyttää inventoinnissa tunnistetut Leväslahden alueen ja Mikkolan tilan arvot. Muinaismuistolailla rauhoitettuja kohteita Mikkolan pihapiiristä ei ennestään tunneta.
Rakennusten purkaminen vaatii purkamisluvan hakemista kyseisen kunnan rakennusvalvonnasta. Asiassa ohjeistaa tarkemmin kunnan rakennusjärjestys. Purkamista ohjaa mm. Maankäyttö- ja rakennuslaki. Lain 118. pykälä toteaa mm. sen, että rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella. Vaikka osayleiskaava ei vielä olekaan valmis ja lainvoimainen, rakennusvalvonta voi Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella ohjata hankkeita niin että kulttuuriympäristön arvot eivät vaarannu. Lähtökohta on, että arvokkaiksi inventoitujen pihapiirien arvot pyritään säilyttämään. Tämä tarkoittaa myös merkittävimmän rakennuskannan säilyttämistä. Mikäli tällaiselle kohteelle haetaan purkamislupaa, kunta yleensä pyytää asiasta Pirkanmaalla suojeluviranomaisena toimivan maakuntamuseon lausunnon. Asian käsittely saattaa edellyttää myös rakennusten kunnon tarkempaa selvittämistä. Lähtökohtaisesti hoidon laiminlyönti tai rakennuksen nykyrakennusta vastaavaan mukavuustasoon saattamisen kustannukset eivät ole syitä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen purkamiseen.
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Mikkolan pihapiirillä on merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa ja käynnissä on prosessi sen suojelemiseksi yleiskaavalla. Tässä tilanteessa lähtökohtana tulisi olla merkittävimmän rakennuskannan ja ympäristön säilyttäminen. Mahdollisuus kiinteistön purkamiseen on selvitettävä erikseen lupaprosessilla.