Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellulta metsänhakkuualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita kulttuuriperintökohteita. Alueen etäisyys lähimpään tunnettuun arkeologiseen kohteeseen, kivikautiseen asuinpaikkaan Mäntyniemi N (mj-tunnus 143010042), on riittävä, eikä maakuntamuseolla ole sen osalta ilmoituksesta huomautettavaa.
Vanhojen karttojen perusteella kuvion 39.0 itäkulmassa, neljän kiinteistörajan yhtymäkohdassa Leutolantien länsipuolella on viimeistään 1700-luvulla sijainnut kolmen historiallisen kylän - Leutolan, Vähäröyhiön ja Kalman - välinen rajapiste. Paikalta saattaa löytyä vanha rajamerkki - kivilatomus (tai sellaisen jäännös) ja/tai maakivi, johon on hakattu rajankäyntiin liittyviä merkkejä. Rajamerkkiä voi koskea muinaismuistolain rauhoitus, ja se tulee ottaa huomioon metsätöissä. Mikäli hakkuiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä havaitaan kiviröykkiöitä, kivilatomuksia tai kivihakkauksia, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 §).