Nimi:
Orivesi, kaivutyön arkeologinen valvonta Kokkolan kylänpaikan vieressä 2015
Hankkeen tyyppi:
Valvonta
Hankkeen lyhyt kuvaus:
Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Ulla Lähdesmäki valvoi koneellista kaivutyötä 9.7.2015 Kokkola (Pudas) -nimisen historiallisen kylänpaikan vieressä. Kaivutyö liittyi Käpyvisan kiinteistön vasihuolto- ja maakaapelilinjan rakentamiseen peltotien varteen ja tilan alueelle. Pirkanmaan maakuntamuseo edellytti valvontaa hankkeesta antamassaan lausunnossa Diar. 248/2015 (10.6.2015). Kokkolan kylänpaikan tarkkaa maanalaista rajausta ei ole selvitetty peltotien varteen sijoittuvalta osalta. Kaivutyö tehtiin muinaisjäännösalueen alustavan rajauksen viereen, sen ulkopuolelle. Valvottu linja on merkitty liitekartalle (keltainen rasteroitu osuus pihatien länsipuolella). Kaivanto tehtiin n. 1,5 - 2 metriä syväksi ja vajaan metrin levyiseksi. Putkilinjan Kasakkamäentien puoleinen osuus kaivettiin n. 0,5 metrin etäisyyteen pihatien reunasta, pellon rajalle. Kaivannon pintakerroksessa erottui tummanruskea sekoittuneen kyntökerroksen alue ja sen alla tumma kellanruskea hiekan ja osittain soramaan muodostama kerros, jossa oli paikoitellen luontaisia kiviä. Kaivannon puolivälissä havaittiin pellon reunassa kaivannon itäreunassa n. 35-40 cm syvyydessä nokisen likamaan kerros, jonka leveys oli n. 50 cm (ks. kuvaliite ja karttaliite). Oletettavasti likamaa jatkui pihatien kohdalla, tienpinnan alapuolella. Kerros liittyi todennäköisesti historialliseen asuinpaikkaan. Likamaassa erottui myös muutama pienikokoinen tiilen pala. Kaivannon linja siirrettiin tässä vaiheessa ulommas peltotiestä siten, että kaivutyö tehtiin pelto-ojan ja pellon reunan rajalla. Tämän jlkeen kaivutyössä ei havaittu merkkejä kulttuurikerroksesta.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:
Pirkanmaan maakuntamuseo/Ulla Lähdesmäki
Hankkeen alkupvm:
09.07.2015