Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun purkamislupaan. Tampereen Lamminpäässä, osoitteessa Uuninperäntie 3 sijaitseva puurakenteinen omakotitalo halutaan purkaa uuden omakotitalon tieltä. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa.
Uuninperäntie 3 sijaitsee Tampereen Lamminpään kaupunginosassa, joka on vanhoille Hyhkyn kylän takamaille 1920-luvulta alkaen muodostunut viihtyisä pientaloalue. Alueen rakentaminen on aluksi toteutunut palstoittamalla, vuonna 1937 alue liitettiin Tampereen kaupunkiin ja vuonna 1943 alueelle hyväksyttiin koko kaupunginosan kattava asemakaava, johon tehtiin 1940-luvulla vähäisiä ullakkorakentamista ja rakennusaloja koskevia muutoksia. Uuninperäntie 3 edustaa alueen vanhinta, vähitellen harvalukuiseksi käyvää, ennen toista maailmansotaa ja alueen asemakaavoitusta toteutettua pientalorakentamista.
Uuninperäntie 3 tontti on ajalle tyypillinen väljä ja vehreä puutarhatontti, jonka itäpäädyssä sijaitsee pienehkö, noppamainen, puolitoistakerroksinen, satulakattoinen asuinrakennus ja tontin perällä sen kanssa todennäköisesti samanikäinen talousrakennus sekä 1950-luvun lopulla rakennettu autotalli. Asuinrakennuksen julkisivumateriaalit on peruskorjauksissa uusittu, mutta rakennuksen perusmuoto ja julkisivujen aukotus ovat säilyneet. Rakennus on yhä tunnistettavissa 1900-luvun alkupuolella rakennetuksi. Aivan katulinjan tuntumassa sijaitsevalla asuinrakennuksella on myös suurehko merkitys kapean ja pienipiirteisen Uuninperäntien katunäkymässä. Uuninperäntiellä, lyhyellä osuudella Murronkorventien ja Saarikorventien välissä, sijaitsevista kuudesta talosta neljä on rakennettu palstoittamalla syntyneille pientalotonteille.
Uuninperäntie 3 tontilla on voimassa vuonna 1948 hyväksytty asemakaava, josta puuttuvat mm. kulttuuriympäristöarvojen huomioimiseen tähtäävät merkinnät, joten kaava ei täytä nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) vaatimuksia, ja onkin katsottava maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneeksi. Alueella on voimassa myös Tampereen kantakaupungin yleiskaava 2040 (hyväksytty 2020), jossa alue on merkitty asumisen alueeksi ilman erityisiä suojelutavoitteita.
Yleiskaavan laatimisen jälkeen on valmistunut selvitys Palstoittamalla syntyneet pientaloalueet Tampereella (Tampereen kaupunki, Asemakaavoitus, 2019). Siinä Uuninperäntie 3 on merkitty osaksi muutoksille herkkää arvoaluetta, jonka rakennukset tulisi säilyttää ja muutokset ja uudisrakentaminen suunnitella erityisen huolellisesti, jotta alueen palstoittamalla syntyneen puutarhamaisen pientaloalueen arvot säilyvät. Erityisesti mainitaan alueen omaleimaisuuden kannalta tärkeiksi säilyttää alueen vanhin, palstoittamalla syntynyt rakennuskanta. Selvityksessä herkiksi ja alueen ilmeen ja tunnelman kannalta tärkeiksi alueiksi on tunnistettu kadunvarret, joilla on säilynyt useampia vierekkäisiä tai vastakkaisia palstoittamalla syntyneitä rakennuksia. Pirkanmaan maakuntamuseo on tuonut useissa yhteyksissä ilmi yleiskaavaa varten laadituissa selvityksissä arvokkaiksi todettujen alueiden asemakaavan ajantasaistamistarpeen, jotta alueen arvot olisi mahdollista turvata.
Lupahakemuksessa ei perustella syytä Uuninperäntie 3 asuinrakennuksen purkamiselle ja korvaamiselle uudisrakennuksella. Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan rakennuksen purkamiselle tulisi aina osoittaa hyväksyttävät perustelut. Mikäli vanhan kulttuurihistoriallisia arvoja omaavan rakennuksen purkamisen syyksi esitetään rakennuksen huonokuntoisuus, on aineistona esitettävä kuntoselvitys, josta käy ilmi vaurioiden laajuus sekä mahdollinen korjauskelvottomuus.
Edellä mainituista seikoista johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että selvityksessä osaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja muutoksille herkkää aluetta todetun ja alkuperäisen perusmuotonsa säilyttäneen Uuninperäntie 3 asuinrakennuksen purkaminen merkitsisi maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n mukaisten rakennetun ympäristön perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä.
Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla purkamisluvan myöntämistä, vaan esittää, että Lamminpään selvityksessä todettujen arvoalueiden tuleva maankäyttö, suojelukysymykset ja tontinomistajien tasapuolinen kohtelu tulee ratkaista ensi sijassa koko kaupunginosaa koskevalla asemakaavamuutoksella.
Mahdollinen purkamislupa valitusosoitteineen tulee toimittaa viipymättä tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.