Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelussa on vireillä ehdotus luonnonsuojelualueen perustamiseksi Kangasalan Rikun kaupunginosaan, Likolammen rannalle. Suojelualue kattaisi Likolammen sekä sitä ympäröivät metsäiset alueet. Likolammen erottaa Vesijärvestä Likolamminharju. Harjualue on ollut todennäköisesti aina metsäinen, mutta Likolammen muut rannat ovat olleet vielä 1950-luvulla peltoina. Nyt rantapellot ovat osittain metsittyneet. Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään hankkeesta lausuntoa. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että alueella sijaitsee kaksi kiinteää muinaisjäännöstä, rautakautinen asuinpaikka Harjunranta 2 muinaisjäännösrekisteritunnus 21000028878 ja rautakautinen ja historiallinen löytöpaikka Rekola muinaisjäännösrekisteritunnus 1000035113. Lisäksi alueella sijaitsee yksi mahdollinen muinaisjäännös Harjunranta 3 rautakautinen hautapaikka mj-rekisteritunnus 1000039169. Lisäksi luonnonsuojelualueen läheisyydessä sijaitsee kaksi muuta kiinteää muinaisjäännöstä. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Luonnonsuojelualue turvaa myös muinaisjäännösten säilymistä, mutta niiden hoito ja tutkiminen tulee sallia vastaisuudessakin. Liitteessä 2 sallituissa toimenpiteissä tämä on otettu kiitettävästi huomioon. Hankkeen valmistelussa on kuitenkin hyvä mainita muinaisjäännökset ja niihin liittyvät rajoitukset. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole muuta huomautettavaa.
Likolammin alue on osa Tursolan - Rikun maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Luonnonsuojelualueen perustaminen ei muuta alueen maisemallisia ominaispiirteitä eikä maakuntamuseolla näin ollen ole hankkeesta maiseman tai rakennetun ympäristön arvojen osalta huomautettavaa. Hankkeen valmistelussa on kuitenkin hyvä mainita alueen sijaitseminen maakunnallisella arvoalueella.