Tampereen kaupunki pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa otsikos-sa mainitusta hankkeesta. Muuntajankatu sijaitsee Rautaharkon pientaloalueen eteläosassa. Katu on saanut nimensä sen varrella sijaitsevasta Tampereen kau-pungin sähkölaitoksen päämuuntoasemasta. Muuntoasema on rakennettu 1938–39, ja sen välityksellä Tampereen Sähkölaitos liittyi kehitteillä olleeseen val-takunnalliseen voimansiirtoverkkoon. Muuntoaseman kautta Tampereen alueelle ja sen teollisuudelle ostettiin Imatran Voiman tuottamaa sähköä. Lisäksi muunto-asemalla hoidettiin 50-luvulle asti Tampereen sääpalvelu. Asemalla mitattiin läm-pötilaa, tuulen voimakkuutta ja sademääriä, ja tulokset toimitettiin Helsingissä si-jainneeseen Sääpalvelukeskukseen. Kokonaisuuteen on kuulunut myös sähkö-laitoksen henkilökunnalle 1940–41 rakennetut puolitoistakerroksiset puutalot. Asuinrakennukset on purettu 2012. Luvan kohteena oleva, muuntoaseman alu-eella sijaitseva sähköasema on poistettu käytöstä, ja korvaavan käytön löytämi-nen rakennukselle on erittäin haastavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että Rautaharkon muuntoasemalla koko-naisuudessaan on historiallista arvoa osana Tampereen kaupungin sähkölaitok-sen historiaa. Sähköasema-rakennusta on laajennettu Muuntajankadun puolelle, ja sen arkkitehtuurille keskeistä aukotusta on muurattu umpeen. Muutokset ovat heikentäneet rakennuksen arkkitehtonisia arvoja ja ajallista kertovuutta osana Rautaharkon kaupunkikuvaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että sähköaseman kulttuurihistorialliset ar-vot eivät ole niin merkittäviä, että rakennuksen purkaminen olisi mahdotonta. Ra-kennuksella on kuitenkin erityistä historiallista arvoa osana Tampereen sähkö-verkon kehityksen historiaa, ja se tulisi dokumentoida valokuvaamalla ennen purkamista. Dokumentointiin voi pyytää ohjeistusta Pirkanmaan maakuntamuse-osta rakennustutkija Miinu Mäkelältä: miinu.makela@tampere.fi.