Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Metsäkeskuksen ilmoituksen liitteenä olevaan karttaan on merkitty kuvio 80.0, jolle suunnitellaan ensiharvennusta. Alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita. Alueen etäisyys lähimpään tunnettuun kulttuuriperintökohteeseen, historiallisen maantien jaksoon Hämeenkankaantie Kaakinvuori (mj-tunnus 1000041075), on riittävä, eikä maakuntamuseolla ole sen osalta ilmoituksesta huomautettavaa.
Vanhojen karttojen mukaan em. metsäkuvion eteläkulman tuntumassa, kiinteistönrajalla on sijainnut kahden historiallisen kylän - Kalkunmäen ja Uskelan - välinen rajapiste. Rajapisteeseen saattaa liittyä kivistä ladottu rajamerkki tai sellaisen jäännös. Rajamerkkiä voi koskea muinaismuistolain rauhoitus, ja se tulee ottaa huomioon hakkuutöissä. Jos hankkeen yhteydessä työalueella havaitaan kiviröykkiöitä, kivilatomuksia tai muita kivirakenteita, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 §).