Loma-asuntoanne koskevan rakennussuunnitelman johdosta Museoviraston koekaivausryhmä teki Lempäälän Suvikodon tilalla (418-407-1-35) arkeologiset koekaivaukset 10.-14.10.2016. Tutkimuksessa kaivettiin 32 koekuoppaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 17 m2. Tutkimukset kohdistettiin niille alueille, joissa on joko tarkoitus laajentaa nykyistä loma-asuntoa tai purkaa se ja rakentaa uusi rakennus sen lähelle. Lisäksi rakennussuunnitelman vaikutusalue tarkastettiin metallinilmaisimella.
Tutkimuksissa havaittiin luontaisia maakerrostumia, moderneja täyttö- ja tasoituskerroksia ja kaivantoja. Alueen vanhemmasta maankäytöstä ja ihmistoiminnasta saatiin vain vähäisiä merkkejä. Kolmesta koekuopasta löydettiin muutamia paloja rautakauteen ajoittuvaa keramiikkaa ja yksi kvartsi-iskos. Löydöt tulivat tontin eteläosasta vanhojen hiekkakuoppien välistä, missä havaittiin tarkemmin ajoittamatonta likamaata vähäisiä määriä vanhojen hiekkakuoppien välimaastosta. Likamaan tulkinta ei ole yksiselitteinen ja saattaa olla myös peräisin kaskeamisesta tai laiduntamisesta. Yksi keramiikan pala löytyi nykyisen loma-asunnon vierestä. Muutoin rakennuksen ympärille tehdyistä lukuisista koekuopista ei löydetty mitään kiinteään muinaisjäännökseen viittaavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että arkeologisten koetutkimusten tuloksen perusteella nykyisen loma-asunnon korjaaminen ja laajentaminen on mahdollinen nykyisen kesämökin koekaivauksissa tutkitulle vierialueelle. Myös uudisrakennuksen rakentaminen on mahdollinen nykyisen kesämökin ympärillä tutkitulla alueella. Mahdollinen uudisrakennus tulee sovittaa sijainnin, koon ja materiaalien osalta ympäristöönsä.
Toinen koekaivauksissa tutkittu alue sijaitsi vanhojen hiekkakuoppien vieressä. Tämä alue on lähempänä hautaröykkiöitä ja kuoppien välimaastosta löytyi lisäksi vähäisiä määriä likamaata, jonka merkitys ei koetutkimusten perusteella selvinnyt. Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla tämän alueen käyttämistä lomarakennusta koskevien suunnitelmien toteuttamiseen.
Rakentamista koskeva lupahakemus tulee vielä lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon.