Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tallikatu 9:n katolle halutaan sijoittaa 18 kappaletta 1755 mm x 1038 mm x 35 mm -kokoisia aurinkopaneeleja Tallikadun puoleisen katon lappeen yläosaan, lappeen suuntaisesti. Rakennuksen ullakolla on lunetti-ikkunat, ja aurinkopaneelit sijoitettaisiin niiden yläpuolelle.
Tallikatu on osa Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Kiinteistöllä on voimassa asemakaava vuodelta 1981. Asemakaava on iäkäs, joten sen valmistelussa ei ole huomioitu kulttuuriympäristön arvoja nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Tallikatu 9 on kaksikerroksinen, aumakattoinen rakennus, joka sijoittuu näkyvästi Tallikadun varteen. Rakennusta vastapäätä sijaitsee Saharan kenttä, jonka avoimuus lisää Tallikatu 9:n maisemallista asemaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että se on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä. Aurinkopaneelit tulevat olemaan maisemallisesti näkyvä lisä Tallikatu 9:n katolle, mutta ne eivät muuta katon muotoa tai alkuperäistä aukotusta, vaan ovat selkeästi uusi, tekninen ja katosta irroitettavissa oleva laite, joka ei vähennä rakennuksen iän, materiaalien tai tyylipiirteiden ymmärrettävyyttä.