Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kankilantie 10 sijoittuu Pälkäneen pitäjänkeskuksen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja Pälkäneen kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Kankilantie on Pälkäneen keskustan vanha pääraitti, joka johtaa Onkkaalan vanhalta kylän paikalta kylän ja koko pitäjän uuteen keskukseen. Tien varressa sijaitsee yhä vanhojen tilakeskusten pihapiirejä. Kankilantie 10 edustaa kuitenkin kirkonkylän omakotiasumista. Asuinrakennus on 30-luvun tyyliä ja funktionalismin yksinkertaisuutta ilmentävä rapattupintainen omakotitalo. Rakennuksessa on ollut umpikuisti, joka nyt halutaan muuttaa avokuistiksi. Rakennus sijaitsee tontin keskiosassa. Kuistin koko ei muutu ja se rakennetaan vanhojen perustusten päälle. Kuistin ulkoasu on sovitettu rakennuksen yksinkertaiseen tyyliin. Ulkoseinäksi muuttuva rakennuksen päämassan seinä on tarkoitus peittää puupanelilla, joka maalataan rakennuksen väriin sopeutuvaksi.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että Kankilantie 10:n asuinrakennuksen tyylille myös avokuisti on mahdollinen. Muutos on kokonaisuudessaan pieni, ja se sijoittuu tontin sisäosiin. Näin ollen muutoksella ei ole vaikutusta Onkkaalan ja Kankilantien merkittäviin kulttuurihistoriallisiin arvoihin. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.