Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaapelointihankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun suunnitelmaan ja toteaa seuraavaa.
Hanke sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaalle Kokemäenjokivarren maisema-alueelle. Suunnitelmassa tulee huolehtia, ettei maiseman arvoja vaaranneta ja että maan päälle tulevat näkyvät rakenteet, kuten muuntamot, sijoitetaan maisemaan sopiviin paikkoihin, olevan asutuksen ja puuston suojiin, avoimen peltomaiseman ulkopuolelle. Hoipolantien ja Sarkiantien sekä Jokisivuntien ja Sarkiantien risteyksiin osoitetuille muuntamoille tulee etsiä maiseman kannalta parempi paikka peltoaukean ulkopuolelta.
Vanhan kartta-aineiston perusteella Jaamalan tilakeskuksen alueella on sijainnut Jaamalan historiallinen tonttimaa. Jaamalan kylä (Jamala by) mainitaan arkistolähteissä jo 1400-luvulla, ja 1500-luvulla siihen kuului kaksi taloa. Keskiaikaiseen kylänpaikkaan voi liittyä kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita huomioonotettavia arkeologisia kohteita. Lisäksi Kikkapäänkosken kaakkoisrannalla, nykyisen Kiikkapääntien varrella on sijainnut vesimylly. Vesimyllyjen jäännökset ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää, että hankkeeseen liittyen tehdään kaapelireittien arkeologinen inventointi em. kohteiden ja niiden lähiympäristön osalta (ks. liitekartta).
Suunnittelualueen itäosassa kaapelireitin varrella sijaitsee kaksi aikaisemmin inventoitua, edelleen asuttua historiallista kylätonttia - Paavi ja Soinila. Niiden inventoinnissa vuonna 2011 ei ole todettu kiinteitä muinaisjäännöksiä tulevan kaapelireitin kohdalla, ja nykykäytännön mukaan ko. kohteet ovat tulkittavissa muiksi arkeologisiksi kulttuuriperintökohteiksi. Jos työhankkeen yhteydessä maata kaivettaessa tavataan nokimaata, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta tai palanutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Jokisivuntie, Sarkiantie ja Tyrväänkyläntie noudattavat historiallisen Ulvila-Tammerkoski-tien linjaa, joka on Pirkanmaan alueen merkittävin. Museoviraston voimassa olevan ohjeistuksen mukaan käytössä olevaan historialliseen tielinjaan saattaa sisältyä muinaismuistolain tarkoittamia rakenteita ja vanhoja rakennekerroksia, jolloin tiekerroksiin kajottaessa tulee ottaa huomioon mahdollinen dokumentointi- ja näytteidenottotarve. Lisäksi yli sata vuotta vanhojen käytöstä jääneiden maantiesiltojen jäännökset sekä kärryajan tiestöön liittyvät vanhat siltarummut ja suosillat ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Maakuntamuseo esittää, että kaapelihankkeen kaivutyöt tehdään arkeologin valvonnassa oheisen liitekartan mukaisesti kohdissa, joissa dokumentointia vaativien rakenteiden tai tiekerrosten esiintyminen on todennäköisintä, - ojien sekä historiallisen tielinjan ylityskohdissa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan mahdollisten jatkotutkimusten tarve (MML 14 §). Suuntaporaamalla tai tunkkaamalla toteutettavat tienalitukset eivät vaadi valvontaa.
Arkeologisissa tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2016) ja muita Museoviraston ohjeita. Vedenalaisen kaapelilinjaosuuden osalta vastuullinen suojeluviranomainen on Museovirasto (intendentti Maija Matikka, puh. 0295336284, maija.matikka@museovirasto.fi).