Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hakemuksesta.
Hakijan tarkoituksena on purkaa Mesiän kantatalon pihapiirin rakennuksista asuinrakennus, navetta ja sauna. Hirsirunkoiset rakennukset ovat hakijan mukaan huonokuntoisia ja olleet käyttämättä. Maakuntamuseolle toimitettujen tietojen mukaan asuinrakennuksen merkittävimmät vauriot liittyvät yläpohjaan ja kuisteihin. Välikatto on paikoin romahtanut ja samoin myös kuistien rakenteet ovat pettäneet. Muuta tarkempaa tietoa rakennuksen vaurioista ei ole vaikkakin on todennäköistä että rakenteellisia ongelmia löytyy myös perustuksista. Ulkovuorauslauta on alapäästään vaurioitunutta. Hirsirunkoisen navetan katto on osittain romahtanut ja välipohja on osin pahoin vaurioitunut, mutta hirsirunko vaikuttaa pääosin ehjältä. Seinissä on paikallisia laho- ja kosteuvarioita. Hirsirunkoinen sauna on ryhdikäs, mutta lattialaatta on haljennut ja tulisijoissa on halkeamia. Katto on vuotanut, vuotojälkiä on nähtävissä katossa ja seinillä. Rakennukset ovat kunnostettavissa, mutta varsin laajoin toimenpitein.
Mesiän kantatalo on yksi Toijalan kylän kantataloista ja vanhalla paikallaan valtakunnallisesti arvokkaassa Karkun kylän kulttuurimaisemasssa, jota koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kansallisena kulttuuriperintönämme. Mesiän pihapiiri sijaitsee näkyvällä paikalla rantaan laskevien peltojen reunalla vanhalla kylätontilla. Huolimatta vaurioista, ovat rakennukset säilyttänyt historialliset piirteensä hyvin. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja hyväksytyn uuden maakuntakaavan mukaisesti tulle kaikessa alueidenkäytössä huolehtia, että ko. kulttuuriympäristön arvoalueiden arvot säilyvät. Lupahakemuksen kohteena olevien rakennusten purkaminen merkitsisi rakennetun ympäristön erityisten arvojen hävittämistä ja olisi siten em. tavoitteiden vastaista. Maakuntamuseo ei puolla puolla purkamisluvan myöntämistä rakennuksille tässä vaiheessa.
Välittömästi tilan pohjoispuolella sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, kivikautinen asuinpaikka Myllyvainio (mj.tunnus 912010066). Lisäksi vanhojen karttojen perusteella tilan luoteiskulma Päiväniementien luoteispuolella on kuulunut Toijalan historialliseen kylätonttiin. Toijalan kylä on mahdollisesti peräisin jo varhaiskeskiajalta, vaikka vanhimmat kirjalliset tiedot siitä ovat 1500-luvun alkupuolelta, jolloin kylään kuului kaksi taloa. Kyseisellä alueella sijaitsee Mesiän tilan kellari, jota purkulupahakemus ei koske. Mahdollisista aluetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa. Päiväniementien itäpuolen osalta on otettava huomioon, että mikäli mahdollisten purkutöiden yhteydessä maapohjaa kaivettaessa tavataan nokimaata, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hakemuksesta.Hakijan tarkoituksena on purkaa Mesiän kantatalon pihapiirin rakennuksista asuinrakennus, navetta ja sauna. Hirsirunkoiset rakennukset ovat hakijan mukaan huonokuntoisia ja olleet käyttämättä. Maakuntamuseolle toimitettujen tietojen mukaan asuinrakennuksen merkittävimmät vauriot liittyvät yläpohjaan ja kuisteihin. Välikatto on paikoin romahtanut ja samoin myös kuistien rakenteet ovat pettäneet. Muuta tarkempaa tietoa rakennuksen vaurioista ei ole vaikkakin on todennäköistä että rakenteellisia ongelmia löytyy myös perustuksista. Ulkovuorauslauta on alapäästään vaurioitunutta. Hirsirunkoisen navetan katto on osittain romahtanut ja välipohja on osin pahoin vaurioitunut, mutta hirsirunko vaikuttaa pääosin ehjältä. Seinissä on paikallisia laho- ja kosteuvarioita. Hirsirunkoinen sauna on ryhdikäs, mutta lattialaatta on haljennut ja tulisijoissa on halkeamia. Katto on vuotanut, vuotojälkiä on nähtävissä katossa ja seinillä. Rakennukset ovat kunnostettavissa, mutta varsin laajoin toimenpitein.Mesiän kantatalo on yksi Toijalan kylän kantataloista ja vanhalla paikallaan valtakunnallisesti arvokkaassa Karkun kylän kulttuurimaisemasssa, jota koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kansallisena kulttuuriperintönämme. Mesiän pihapiiri sijaitsee näkyvällä paikalla rantaan laskevien peltojen reunalla vanhalla kylätontilla. Huolimatta vaurioista, ovat rakennukset säilyttänyt historialliset piirteensä hyvin. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja hyväksytyn uuden maakuntakaavan mukaisesti tulle kaikessa alueidenkäytössä huolehtia, että ko. kulttuuriympäristön arvoalueiden arvot säilyvät. Lupahakemuksen kohteena olevien rakennusten purkaminen merkitsisi rakennetun ympäristön erityisten arvojen hävittämistä ja olisi siten em. tavoitteiden vastaista. Maakuntamuseo ei puolla puolla purkamisluvan myöntämistä rakennuksille tässä vaiheessa.Välittömästi tilan pohjoispuolella sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, kivikautinen asuinpaikka Myllyvainio (mj.tunnus 912010066). Lisäksi vanhojen karttojen perusteella tilan luoteiskulma Päiväniementien luoteispuolella on kuulunut Toijalan historialliseen kylätonttiin. Toijalan kylä on mahdollisesti peräisin jo varhaiskeskiajalta, vaikka vanhimmat kirjalliset tiedot siitä ovat 1500-luvun alkupuolelta, jolloin kylään kuului kaksi taloa. Kyseisellä alueella sijaitsee Mesiän tilan kellari, jota purkulupahakemus ei koske. Mahdollisista aluetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa. Päiväniementien itäpuolen osalta on otettava huomioon, että mikäli mahdollisten purkutöiden yhteydessä maapohjaa kaivettaessa tavataan nokimaata, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).