Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta, jossa Elenia Verkko Oyj saneeraa sähköverkkoaan Pälkäneen Kortteenpohjantien varressa. Maakuntamuseo on lausunut hankkeesta aikaisemmin (8.12.2023 DIAR: 764/2023). Silloisessa lausuntopyynnössä näkyivät kuitenkin vain uudet linjat, eivät purettavat linjat, ja myös osa hankealueesta puuttui. Tämän vuoksi maakuntamuseo pyysi toimittamaan kartan purettavista linjoista ja koko hankealueesta.
Purettavan linjan kaksi pylvästä sijaitsee muinaismuistolain suojaaman kiinteän muinaisjäännöksen Hietaniemi Hietasenkärki (muinaisjäännösrekisteritunnus 439010015) alueella tai välittömässä läheisyydessä (karttaliite). Maakuntamuseo suosittelee niiden poistamista siten, että ne katkaistaan juuresta ja tyvi jätetään maahan. Mikä tämä ei ole mahdollista,tulisi ne pyrkiä poistamaan ilman maan kaivamista siten, etteivät alkuperäistä kuoppaa ympäröivät maakerrokset sorru tai rikkoudu. Mikäli kaivutyö on välttämätön, se tulee suorittaa muinaisjäännösalueella arkeologin valvonnassa, johon on haettava tutkimuslupa Museovirastolta. Pylväskuopat tulee täyttää maa-aineksella (esimerkiksi soralla), jota ei kuitenkaan tule ottaa muinaisjäännöksen alueelta.
Jos työn aikana maakerroksissa havaitaan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Muuten hankkeessa tulee noudattaa edellisessä lausunnossa annettuja ohjeita.
Rakennetun ympäristön tai maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.