Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut Virtain Heinäahon tilan (936-409-81-10) metsänkäyttöilmoitukseen, joka koskee harvennushakkuuta ja ensiharvennusta tilan alueella. Maakuntamuseo toteaa suunnitelmasta seuraavaa.
Suunnitelluilta hakkuualueilta ei tunneta ennestään muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kuviot 29 ja 33 rajautuvat tiehen. Välittömästi tien eteläpuolella sijaitsee kivikautinen asuinpaikka Heinäaho (mj.rek.nro ), jonka tarkkaa maanalaista laajuutta ja säilyneisyyttä ei tunneta. On mahdollista, että asuinpaikkaan kuuluvaa kiinteää muinaisjäännöstä on vielä tien pohjoispuolellakin. Tästä syystä Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että em. kuvioiden hakkuutyöt on suositeltavaa tehdä maapohjan ollessa roudassa, jolloin koneellisen korjuutyön vaikutukset kohdistuvat maapohjaan mahdollisimman vähän.
Hakkuiden aikana tien eteläpuolella sijaitsevaa muinaisjäännösaluetta ei saa käyttää puutavaran varastointiin eikä alueella saa liikkua koneilla tai kuljetuskalustolla. Muinaisjäännösalueen raja on syytä merkitä tien varteen esimerkiksi huomionauhalla.