Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta asi-asta. Lempäälän seurakuntataloon on suunniteltu muutoksia. Suunnitelmien mukaan nykyiselleen jäisivät seurakuntasali, pienempi sali ja ruokasali sekä kel-larikerroksen kerhotilat. Toimistotilat ja muut sekundaaritilat muutettaisiin asuin-tiloiksi, ja rakennusta korotettaisiin uudella asuinkerroksella. Lempäälän seura-kuntatalon on suunnitellut arkkitehti Erkko Virkkunen nimellä Telkkä, ja se val-mistui 1963. Tyylikästä 60-luvun modernismia edustava seurakuntatalo rajaa kahdelta sivulta Lempäälän kirkon 1787 rakennettua puista kellotapulia. Ympä-ristöönsä sopeutuen suhtautuva seurakuntatalo toimii kirkonmäelle muodostu-neen aukion rajana.
Lempäälän seurakuntatalo on osa Lempäälän keskustasaaren kulttuurihistorial-lisessa selvityksessä todettua Lempäälän kirkon ympäristön kulttuurihistorialli-sesti merkittävää kohdetta. Lempäälän kirkon ympäristö muodostaa myös maa-kunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön kokonaisuuden (Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2015), jonka ydinalu-eisiin seurakuntakeskus lukeutuu. Seurakuntatalo on inventoitu osana Lem-päälän keskustan inventointia vuonna 2009. Seurakuntatalolla on inventoin-nissa todettu olevan arkkitehtonista, historiallista ja maisemallisesti merkittävää arvoa. Rakennuksen arvokkaiksi ominaisuuksiksi on eri selvityksissä todettu al-kuperäisen arkkitehtuurin säilyneisyys, ajalle tyypilliset julkisen rakennuksen ominaispiirteet (valkotiiliset seinät, atriumpiha, tasakatto, päätilojen suhde ulkoti-loihin ja maisemaan, rakentamisajankohdalle tyypilliset materiaalit sekä toimin-nallisesti keskeisimpien tilojen selkeä erottuminen kokonaisuudesta), kertovuus seurakunnan historiasta sekä luonteva sijoittuminen kivikirkon ja vanhan tapu-lin muodostamaan kokonaisuuteen. Seurakuntatalo on suojeltu Lempäälän keskustan osayleiskaavassa merkinnällä sr-1, jonka mukaan mm. rakennukses-sa tehtävien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kult-tuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja taajamakuvan kannalta merkittävä luonne säilyy.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että seurakuntatalon inventointitiedot riit-tävät tulevan asemakaavan lähtötiedoiksi. Pirkanmaan maakuntamuseo on tu-tustunut seurakuntatalon muutossuunnitelmaluonnoksiin ja katsoo, että hanke on lähtökohtaisesti hyväksyttävissä ja mahdollistaa seurakuntatalon keskeisim-pien arvojen säilyttämisen. Kerroksisuus on kirkonmäen rakennuskannalle ny-kyisellään leimaa-antava ominaisuus, joten vanhempia kerroksia kunnioittaen suunniteltu muutos on sopeutettavissa arvoalueen rakennetun ympäristön ko-konaisuuteen. Torin puolelta yksikerroksisen seurakuntatalon korottaminen ker-roksella on muutoksena merkittävä, mutta verrattuna korkeaan tapuliin ja mo-numentaaliseen kivikirkkoon seurakuntatalon rooli ympäristössään ei muutu huomattavasti korotuksen jälkeen. Hankkeen onnistumisen edellytyksenä ovat seurakuntatalon julkisivujen alkuperäisten ominaisuuksien ja materiaalien läh-tökohtainen säilyttäminen, korotusosan suunnittelu alkuperäistä rakennusta kunnioittavana muutososana sekä kuntakeskuksen ja kirkonmäen arvoalueen mukainen laadukas suunnittelu ja toteutus. Hankkeessa eteenpäin vietäväksi on valittu laajojen lasipintojen luomaan keveyteen perustuva, selkeämassainen luonnosvaihtoehto, jonka maakuntamuseo katsoo tarjoavan hyvät lähtökohdat hankkeen jatkosuunnittelulle.
Hankkeen lopulliset suunnitelmat pyydetään lähettämään kommentoitaviksi Pir-kanmaan maakuntamuseoon.