Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Lempäälän Sukkilan uhrikiven (muinaisjäännösrekisteritunnus 418010018) läheisyydessä suoritetun tarkkuusinventoinnin (Mikroliitti Oy 2021) tuloksesta ja tuloksen vaikutuksesta otsikon hankkeeseen. Maakuntamuseon on aiemmin kommentoinut Hauralan vesihuoltohanketta ja sen Sukkilan uhrikiven läheisyyteen sijoittuvaa osaa lausunnoissaan diar. 597/2020 ja 161/2021. Tutustuttuaan sille toimitettuun inventointiraporttiin maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Mikroliitti Oy:n suorittamassa tarkkuusinventoinnissa Hauralantien eteläreunasta, suunnitellulta vesihuoltolinjaukselta löydettiin ajoittamaton kivirakenne, jonka funktio ja ajoitus eivät tutkimuksen yhteydessä selvinneet. Kyseessä voi olla läheisen sähköpylvään pystyttämiseen liittyvä kivirakenne, mutta kyseessä voi olla myös kalmistokiveys. Sukkilan uhrikiven eteläpuolen pellolle tehdyistä kahdesta koekuopassa havaittiin puolestaan merkkejä mahdollisesta muinaispellosta.
Pirkanmaan maakuntamuseo esittää vesihuoltolinjan ensisijaiseksi vaihtoehdoksi maastokatselmuksessa 19.4.2021 esitettyä, Hauralantien pohjoisreunaan sijoittuvaa linjausta. Linjauksen sijoittaminen tänne olisi mahdollista, mutta vaatii kaivutyön arkeologista valvontaa. Jos vesihuoltolinja halutaan asentaa Hauralantien eteläreunaan, tulee tarkkuusinventoinnissa havaittu kivirakenne tutkia arkeologisin kaivauksin ennen linjauksen rakentamista. Kolmas vaihtoehto on sijoittaa vesihuoltolinjaus Sukkilan uhrikiven eteläpuoliselle peltoalueelle. Mikäli tämä vaihtoehto valitaan toteutettavaksi, tulee linjauksen kulkea noin 4 metrin päässä nykyisestä muinaisjäännösaluerajauksesta, muinaisjäännösalueen ja muinaispeltohavaintojen välistä, ja linjaus tutkia arkeologisesti dokumentoivan valvonnan keinoin. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §). Linjausvaihtoehdot ja niiden toteuttamisen vaatimat toimenpiteet käyvät ilmi lausunnon liitekartasta 1.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa.