Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitun tuulivoimahankkeen YVA-tarveharkinnan tueksi. Ruoveden keskustaajaman kaakkoispuolelle, Ruhalan alueelle suunnitteilla oleva tuulivoimapuisto käsittäisi enintään viisi kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metriä korkeaa tuulivoimalaa. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Rakennettu ympäristö ja maisema
Suunnitellun Murskemäen tuulivoimalan hankealue, jolle voimalat sijoittuisivat, on kooltaan noin 400 hehtaaria ja pääosin rakentamatonta metsätalouskäytössä olevaa metsää. Alueella ei sijaitse valtakunnallisissa tai maakunnallisissa maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön selvityksissä tunnistettuja arvokohteita. Rakentamattomalla metsäalueella ei myöskään voida olettaa sijaitsevan paikallisesti merkittäviä kohteita.
Enintään 300 metriä korkeilla tuulivoimalat näkyvät kuitenkin avoimessa maastossa esteettä kauas, joten hankkeen vaikutusalue ulottuu jopa 20-30 kilometrin etäisyydelle hankealueen ympärille. Murskemäen tuulivoimalahankkeen välittömässä läheisyydessä 0-6 kilometrin etäisyydellä sijaitsee useita rakennetun ympäristön ja maiseman arvokohteita:
- Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue: Ruoveden reitin kulttuurimaisema
- Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: Näsijärven reitin kanavat / Kautun kanava, Kalelan erämaa-ateljee, Pekkalan kartano, Ruoveden kirkonkylä ja Peräkunnan tie
- Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö: Harakkala
- Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema: Jäminkipohjan kulttuurimaisema
Tuulivoimahankkeissa vaikutustenarviointi keskitetään yleensä 0-12 km etäisyydelle hankealueesta ja tätä etäämmälle vaikutuksia tarkastellaan yleispiirteisemmin. Esiselvityksen yhteydessä laaditun alustavan näkyvyysanalyysin mukaan tuulivoimalat näkyisivät lähes kaikille edellä mainituille arvokohteille, mutta havainnekuvia on laadittu ainoastaan viisi ja näistä ainoastaan Kauttu havainnollistaa tuulivoimaloiden näkymistä arvokohteelle. Voimaloiden rakentamisen mahdollisia haitallisia vaikutuksia ei ole mahdollista alustavan aineiston perusteella arvioida, mutta haitallisia vaikutuksia kohteiden arvoihin voi jo pelkästään lyhyistä etäisyyksistä johtuen arvioida olevan.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) edellyttävät, että valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen arvojen turvaamisesta huolehditaan. Tämä on MRL:n 24 §:n mukaan otettava huomioon valtion viranomaisten toiminnassa, maakunnan suunnittelussa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Hankealueella ei sijaitse ennestään tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita. Vaikutusten arviointi arkeologisen kulttuuriperinnön osalta edellyttää kuitenkin arkeologisen inventoinnin suorittamista erityisesti mahdollisen ulkoisen ja sisäisen maakaapeloinnin reiteillä sekä voimaloiden ja teiden rakentamiseen tarvittavilla alueilla. Tuulivoimaloiden rakentaminen tulee vaikuttamaan myös arkeologisten kohteiden maisemaan. Tuulivoimahankkeen esiselvitykseen sisällytetyn näkyvyysanalyysin perusteella merkittävimmät alueet, joille voimaloita tai niiden osia näkyisi, ovat noin 2-5 kilometrin päässä tuulivoimaloiden pohjois-, etelä- ja länsipuolilla sijaitsevat Ruoveden järven selkäalueet. Siitä syystä hankkeen maisemaan kohdistuvia vaikutuksia on syytä arvioida myös arkeologisen kulttuuriperinnön osalta osana muuta maisemavaikutustenarviointia erityisesti Kautussa Ruhalanselän pohjoisrannalla (kohteet Kauttu [mj-tunnus 1000006725]; Rajalahti Pakka [1000007520]), Rämingissä eli Tyrnikylässä (kohteet Räminki [1000041012]; Räminki 2 [1000041014]) sekä Jäminginselän etelärannalla (Jäminki [1000043939]; Jokiranta [702010023]) sijaitsevien kohteiden osalta. Vaikutuksia on syytä arvioida myös eri kulttuuriympäristön arvokohteiden muodostamiin kokonaisuuksiin tai tihentymiin.
Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan Murskemäen tuulivoimahakkeella on alustavasti arvioituna merkittäviä haitallisia vaikutuksia alueen kulttuuriympäristön ja maiseman arvoihin, mistä johtuen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) on hankkeessa erittäin tarpeellinen.