Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on 17.05.2019 kaavan laatijalle lähettämässään viestissä (DIAR: 311/2019) edellyttänyt arkeologisen tarkkuusinventoinnin suorittamista hankkeen yhteydessä. Inventointiraportti (Mikroliitti Oy, 2019) on liitetty kaava-aineistoon. Maakuntamuseo toteaa asiasta seuraavaa.
Alue on osa Vesilahden maakunnallisesti arvokasta ja valtakunnallisesti arvokkaaksi esitettyä kulttuurimaisemaa. Maakuntakaavan suunnittelumääräyksen mukaan avointen maisematilojen säilymiseen ja uusien rakennuspaikkojen sijaintiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Alueella sijaitsee ennen vuotta 1909 rakennettu Niemelän torppa talousrakennuksineen ja niemen itäpäässä 1900-luvun alkupuolella rakennettu mökki. Niemen keskiosa on avointa viljelyaluetta.
Maakuntamuseo katsoo, että hankealueella tulee tehdä selvitys maiseman ja rakennetun ympäristön keskeisten arvojen määrittelemiseksi. Selvityksessä tulee huomioida erityisesti rakennusperinnön ja avoimen peltoalueen merkitys maisemassa. Selvityksen perusteella maakuntamuseo voi ottaa tarkemmin kantaa kaavamääräyksiin ja mahdollisiin suojelutarpeisiin.
Arkeologisen inventointiraportin mukaan kaava-alueella on todettu yksi mahdollinen muinaisjäännös - mahdollinen kiviröykkiö, lapinraunio (kohde Niemelä 2). Koska kohde on kuitenkin rakennuksen peitossa, sitä ei pystytty tutkimaan riittävästi ja varmistamaan, onko kyseessä kiinteä muinaisjäännös. Raportin mukaan kohteen luonnetta voidaan selvittää arkeologisin menetelmin vasta silloin, kun sen päällä oleva mökki joskus puretaan. Kaavaluonnoksessa paikalle on merkitty RA2-korttelin rakennusala, jonka suurin osa sijoittuu mahdollisen muinaisjäännöksen ulkopuolelle, pohjoispuolelle.
Muinaismuistolain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty. Tarvittavien jatkotutkimusten mahdollistaminen kohteen Niemelä 2 luonteen selvittämiseksi ja mahdollisen kiinteän muinaisjäännöksen huomioonottaminen maankäytössä asianmukaisella tavalla voivat edellyttää kaavamerkintää ja -määräystä. Maakuntamuseo ottaa asiaan kantaa tarkemmin rakennettua ympäristöä ja maisemaa koskevan selvityksen valmistumisen jälkeen.