Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuihin hanketta koskeviin aineistoihin ja toteaa seuraavaa.
Pölkkylänniemen alueesta on juuri valmistunut alueen historiaa koskeva ja rakenteiden arkeologisen dokumentoinnin sisältävä selvitys (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, 30.4.2019). Sen mukaan alueella sijaitsee muutama historiallisen ajan maankäyttöön - mm. 1860-luvulla alkaneeseen uittotoimintaan ja 1900-luvun huvila-asutukseen - liittyvä rakenne/jäännös. Maakuntamuseo on sähköpostikommenteissaan ja asiasta pidetyssä työpalaverissa esittänyt raportin täydentämistä ja täsmentämistä mm. joidenkin rakenteiden tietojen osalta (kohteet 8, 4 ja 3). Päivitetty selvitys on toimitettava maakuntamuseoon.
Maakuntamuseo esittää historiallisen kivirakenteen nro 6 merkitsemistä asemakaavaan s-merkinnällä, johon liitettävä selitys ja määräys voivat olla muotoa: Muu kulttuuriperintökohde (kivirakenne). Alueella olevat historialliset rakenteet on säilytettävä. Suuremmista kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella museoviranomaisen kanssa. Muiden kohteiden osalta maakuntamuseo ottaa kantaa merkitsemistarpeeseen päivitetyn raportin perusteella.
Edellä mainittu selvitys on rakennetun ympäristön ja maiseman osalta riittävä ja osoittaa alueella säilyneiden, aiemmasta maankäytöstä kertovien jäänteiden menettäneen suuren osan kulttuurihistoriallisista ja maisemallisista arvoistaan Paasikiven-Kekkosentien rakentamisen ja muun myöhemmän maankäytön seurauksena. Maakuntamuseolla ei siten ole hankkeesta huomautettavaa rakennetun ympäristön tai maiseman osalta.
Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuihin hanketta koskeviin aineistoihin ja toteaa seuraavaa.Pölkkylänniemen alueesta on juuri valmistunut alueen historiaa koskeva ja rakenteiden arkeologisen dokumentoinnin sisältävä selvitys (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, 30.4.2019). Sen mukaan alueella sijaitsee muutama historiallisen ajan maankäyttöön - mm. 1860-luvulla alkaneeseen uittotoimintaan ja 1900-luvun huvila-asutukseen - liittyvä rakenne/jäännös. Maakuntamuseo on sähköpostikommenteissaan ja asiasta pidetyssä työpalaverissa esittänyt raportin täydentämistä ja täsmentämistä mm. joidenkin rakenteiden tietojen osalta (kohteet 8, 4 ja 3). Päivitetty selvitys on toimitettava maakuntamuseoon.Maakuntamuseo esittää historiallisen kivirakenteen nro 6 merkitsemistä asemakaavaan s-merkinnällä, johon liitettävä selitys ja määräys voivat olla muotoa: Muu kulttuuriperintökohde (kivirakenne). Alueella olevat historialliset rakenteet on säilytettävä. Suuremmista kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella museoviranomaisen kanssa. Muiden kohteiden osalta maakuntamuseo ottaa kantaa merkitsemistarpeeseen päivitetyn raportin perusteella.Edellä mainittu selvitys on rakennetun ympäristön ja maiseman osalta riittävä ja osoittaa alueella säilyneiden, aiemmasta maankäytöstä kertovien jäänteiden menettäneen suuren osan kulttuurihistoriallisista ja maisemallisista arvoistaan Paasikiven-Kekkosentien rakentamisen ja muun myöhemmän maankäytön seurauksena. Maakuntamuseolla ei siten ole hankkeesta huomautettavaa rakennetun ympäristön tai maiseman osalta.Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.