Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitelluilta metsänhakkuualueilta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita kulttuuriperintökohteita. Alueiden etäisyys tunnettuihin arkeologisiin kohteisiin on riittävä, eikä maakuntamuseolla ole niiden osalta ilmoituksesta huomautettavaa.
Maanmittauslaitoksen korkeusmallin mukaan kuvion 29.0 alueella on havaittavissa kuoppamaisia ilmiöitä, jotka saattavat liittyä vanhoihin elinkeinoihin (esim. terva- tai hiilihaudat, kellarit, nauriskuopat, pyyntikuopat). Tällaisia maarakenteita voi koskea muinaismuistolain rauhoitus, ja ne tulee ottaa huomioon metsänkäytössä. Jos metsätöiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä alueella havaitaan mahdollisia muinaisjäännöksiä, kuten arviolta sadan vuoden ikäisiä kuoppia, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 §).