Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun kirjeen lausunnon antamista varten. Ko. tontilla sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, merovingi- ja viikinkiaikainen polttokenttäkalmisto Tulonen (muinaisjäännöstunnus 912010031), jonka tiedossa oleva rajaus on merkitty hakemuksen suunnitelmakarttaan. Kyseessä on yksi maakunnan runsaslöytöisimmistä tämän tyypin ja aikakauden kalmistoista, ja osa siitä on tutkittu kaivauksin vuosina 1908-1914. Suunnitelman mukaan välittömästi muinaisjäännöksen koillispuolelle on tarkoitus kaivaa 120 cm (tai 60 cm) syvä kaivanto, johon asennetaan asuinrakennuksesta viemärikaivoon johtava putki. Maakuntamuseo toteaa asiasta seuraavaa.
Kalmiston tarkkoja maanalaisia rajoja ei ole selvitetty, ja sen todellinen laajuus saattaa olla tunnettua suurempi. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitellun putkilinjan etäisyys muinaisjäännösrekisterin mukaisesta kohteen rajasta on pienimmillään n. 1 m. Tämän vuoksi suunnitelman toteuttamisen mahdollisuuksien ja sen ehtojen arvioimiseksi suunniteltu linja tulee tutkia arkeologisin koekaivauksin. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys linjan kohdalla, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo määrittää jatkotutkimusten (kuten pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai suunnitelmamuutosten tarpeen.
Arkeologisia koetutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Pieniin yksityisiin maankäyttöhankkeisiin liittyviä arkeologisia tutkimuksia tekee pääsääntöisesti Museovirasto valtion rahoituksella. Pirkanmaan maakuntamuseo lähettää asiasta toimeksiannon Museoviraston koekaivausryhmälle, jolta voi tiedustella tutkimuksen aikataulua (koekaivausryhma@museovirasto.fi).
Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun kirjeen lausunnon antamista varten. Ko. tontilla sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, merovingi- ja viikinkiaikainen polttokenttäkalmisto Tulonen (muinaisjäännöstunnus 912010031), jonka tiedossa oleva rajaus on merkitty hakemuksen suunnitelmakarttaan. Kyseessä on yksi maakunnan runsaslöytöisimmistä tämän tyypin ja aikakauden kalmistoista, ja osa siitä on tutkittu kaivauksin vuosina 1908-1914. Suunnitelman mukaan välittömästi muinaisjäännöksen koillispuolelle on tarkoitus kaivaa 120 cm (tai 60 cm) syvä kaivanto, johon asennetaan asuinrakennuksesta viemärikaivoon johtava putki. Maakuntamuseo toteaa asiasta seuraavaa.Kalmiston tarkkoja maanalaisia rajoja ei ole selvitetty, ja sen todellinen laajuus saattaa olla tunnettua suurempi. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitellun putkilinjan etäisyys muinaisjäännösrekisterin mukaisesta kohteen rajasta on pienimmillään n. 1 m. Tämän vuoksi suunnitelman toteuttamisen mahdollisuuksien ja sen ehtojen arvioimiseksi suunniteltu linja tulee tutkia arkeologisin koekaivauksin. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys linjan kohdalla, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo määrittää jatkotutkimusten (kuten pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai suunnitelmamuutosten tarpeen.Arkeologisia koetutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Pieniin yksityisiin maankäyttöhankkeisiin liittyviä arkeologisia tutkimuksia tekee pääsääntöisesti Museovirasto valtion rahoituksella. Pirkanmaan maakuntamuseo lähettää asiasta toimeksiannon Museoviraston koekaivausryhmälle, jolta voi tiedustella tutkimuksen aikataulua (koekaivausryhma@museovirasto.fi).