Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu lisäaineistoa liittyen Elenian maakaapelointihankkeeseen Vesilahdessa välillä Söyrinki-Pylkki. Maakuntamuseo on antanut aiemmin samaa hanketta koskevan lausunnon diar. 5/2020 sekä lähettänyt diarioidun sähköpostin diar. 150/2020. Tutustuttuaan sille toimitettuun lisäaineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Niemen (Niemis) (kiinteä muinaisjäännös, muinaisjäännösrekisteritunnus 1000001980) historiallisen kylänpaikan alueelle sijoittuva maakaapelilinjaus on mahdollista toteuttaa suunnitelmassa esitetyn mukaisesti, mutta vaatii arkeologista valvontaa liitekarttaan 1 merkityllä linjauksenosalla. Ojoisten historiallisen kylänpaikan ja mahdollisen muinaisjäännöksen kohdalla kulkeva maakaapelilinjaus on myös mahdollista toteuttaa esitetyn mukaisesti Ojoistentien länsireunaan. Näin toteutettava linjaus vaatii kuitenkin arkeologista valvontaa niin ikään lausunnon liitekarttaan 1 merkityllä linjauksenosalla.
Hiirenojan historiallisen kylänpaikan kohdalla maakaapelilinjaus on suunniteltu kulkevan Ojoistentien länsi- ja lounaisreunassa. Linjaus on mahdollinen, mutta vaatii arkeologista valvontaa liitekarttaan 2 merkityllä osalla. Uusi suunniteltu jakokaapinpaikka Hiirenojan kylänpaikan luoteispuolella on hyväksyttävissä, mutta jakokaapin asentamiseen liittyvät kaivutyöt on tehtävä arkeologin valvonnassa.
Maakaapelilinjaukselle sijoitettavista ja uuden suunnitelman mukaisista muutamonpaikoista (Söyringin muuntamo osoitteessa Ojoistentie 137 ja Pylkin muuntamo 164736 Pylkintien pohjoisreunassa) ei Pirkanmaan maakuntamuseolla ole huomautettavaa.