Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Rauhaniemen kansankylpylä on perustettu 1920-luvulla. Alue on säilynyt alkuperäisessä käytössään, ja Kauppi-Niihaman osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöinventoinnissa (Pirkanmaan maakuntamuseo, 2004) kansankylpylän rakennuksella on todettu olevan arkkitehtonista, sosiaalihistoriallista ja keskeiseen maisemalliseen sijaintiin liittyvää kulttuurihistoriallista arvoa. Myös koko uimarannan alueella on kulttuurihistoriallista arvoa osana kansankylpylän kokonaisuutta. Kylpylärakennus on suojeltu asemakaavalla, ja uimaranta-alueen uudisrakentamista on ohjattu asemakaavan lisäksi siihen liittyvässä rakentamistapaohjeessa. Alueelle on mahdollistettu uuden saunarakennuksen rakentaminen. Uusi sauna ei kuitenkaan sisälly Uimaseura TaTU Tampereen lähivuosien tavoitteisiin, ja sen rakennuspaikan läheisyyteen haluttaisiin nyt toteuttaa ulkokuntosali. Ulkokuntosali sijoitettaisiin Rauhaniemen kansankylpylän länsiluoteispuolelle, olemassa olevan hiekkapäällysteisen autojen kääntöpaikan kohdalle. Kuntosaliin liittyy myös hankealueen länsireunaan sijoitettava harjoittelukontti.
Hankealueen välittömässä läheisyydessä, ulkokuntosalialueen länsiluoteispuolella, sijaitsee voimassa olevassa asemakaavassa (2018) suojelumerkinnällä (s-36) varustettu muu kulttuuriperintökohde Romsinlahti (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000030978, liitekartta 1). Kyseessä on viiden metrin päässä vesirajasta sijaitseva L:n mallinen, kivetty penger, joka saattaa liittyä alueen torppa/huvilakauden toimintaan tai olla jäännös alueen varhaisesta käytöstä kansankylpylänä. Pirkanmaan maakuntamuseo teki paikalle maastokatselmuksen 31.10.2022 ulkokuntosalihankkeen johdosta. Katselmuksessa todettiin, että ulkokuntosali sijoittuu jo olemassa olevan, hiekkapäällysteisen kääntöpaikan alueelle ja hankkeen etäisyys suojelukohteeseen nähden on riittävä.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kulttuuriympäristön osalta ulkokuntosalihanke on mahdollista toteuttaa nyt esitetyllä tavalla. Hankkeen rakennustöiden yhteydessä tulee huolehtia siitä, että Romsinlahden muu kulttuuriperintökohde säilyy vahingoittumattomana. Kohde tulee merkitä maastoon ennen rakentamisen aloittamista ja tieto sen sijainnista tulee olla kaikkien hankkeen yhteydessä työskentelevien tiedossa.