Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hanke merkitsee tontilla sijaitsevien vanhojen rakennusten purkamista. Maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnot kyseisten rakennusten purkamisesta (DIAR: 329/2017) sekä kyseisestä poikkeamisluvasta (DIAR: 110/2018).
Aiemmissa lausunnoissaan maakuntamuseo totesi seuraavaa: "Epilänkatu 25:n vanha asuinrakennus edustaa 1900-luvun alun pientä ja vaatimatonta asuinrakennustyyppiä. Nämä useimmiten työväestön itselleen rakentamat, arkiset mökit ovat yksitellen häviämässä rakennuskannastamme. Samalla menetetään osa asumisen, rakentamisen ja alueiden kehittymisen historiaa. Epilänkatu 25 on ollut pidempään asumattomana ja vailla erinäisiä huoltotoimenpiteitä. Sen lähiympäristön rakennuskanta on erittäin heterogeenistä. Pirkanmaan maakuntamuseo pitää Epilänkatu 25:n asuinrakennuksen purkamista valitettavana, mutta katsoo, että tässä tilanteessa sen kulttuurihistorialliset arvot eivät ole niin merkittäviä, että rakennuksen purkaminen ei olisi mahdollista. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa."
Asian käsittelyn edetessä on esitetty, että tontin asuinrakennus olisi rekisteriin merkittyä tietoa iäkkäämpi. Maakuntamuseon rakennustutkija teki kohteessa maastotarkastuksen 9.5.2018. Tarkastuksella rakennuksia tarkasteltiin ulkoapäin. Tarkastuksella todettiin, että asuinrakennuksen runko-osa on melko varmasti oletettua vanhempi. Rakennus on huomattavan pienikokoinen, pitkänurkkainen, laudoitettu hirsirakennus, joka on erittäin todennäköisesti rakennettu 1800-luvulla. Alueen isojakokartassa vuodelta 1767 Epilänkatu 25:n tienoilla sijaitsee ryhmä sotilastorppia. Ei ole mahdotonta, että rakennuksen runko olisi peräisin jo tästä asutuksen vaiheesta. Rakennukseen on todennäköisesti lisätty myöhemmin kuisti ja pohjoispään varasto-osa. Muilta osin aiempaan lausuntoon kirjatut asiat pitävät paikkansa.
Pirkanmaan maakuntamuseo joutuu kuitenkin valitettavasti toistamaan aiempien lausuntojensa kannan lupa-asiaan. Rakennuksen mitä ilmeisimmin vaatimat huomattavat kunnostustoimenpiteet ja niiden seuraukset rakennuksen ominaispiirteille suhteutettuna rakennuksen kulttuurihistoriallisiin arvoihin johtavat siihen, että maakuntamuseo ei vastusta rakennusten purkamista. Joskin on myös todettava, että rakennuksen korjaaminen ja säilyttäminen olisi kulttuuriteko.