Pirkanmaan maakuntamuseo on saanut Suomen metsäkeskukselta metsänkäyttöilmoituksen, joka koskee Urjalassa sijaitsevaa kiinteistöä 887-439-12-75 Kylä-Nikkilä.
Metsänkäyttöilmoitus on lähetetty koska kuviolla 1.0 sijaitsee muinaismuistolain tarkoittaman kiinteän muinaisjäännöksen Urjalankylän maalinnoitteet (mj-tunnus 1000002015) yksi osa-alue. Paikalla on ensimmäisen maailmansodan aikaisia maalinnoitteita, kuten kallioon louhittua taistelu- tai yhdyshautaa sekä näihin liittyviä muita kaivantoja ja maavalleja. Maalinnoitteiden lisäksi alueella on rakennuksen perustus, kellarikuoppa sekä muita kaivantoja. Nämä rakenteet eivät ole kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta näitä voidaan pitää muina kulttuuriperintökohteina, jotka on myös pyrittävä säilyttämään. Liitekartassa 1 on esitetty sekä maalinnoitteeseen kuuluvat että muut alueella olevat rakenteet. Metsänkäyttöilmoituksen liitekartassa puolestaan on esitetty muinaisjäännösalueen laajuus. Lisätietoa kohteesta löytyy Pirkanmaan museoiden tietopalvelusta Siiristä https://siiri.tampere.fi/.
Kuviolla 1.0 on tarkoitus tehdä kasvatushakkuu pienaukkohakkuuna. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Hakkuut voidaan suorittaa metsänkäyttöilmoituksen mukaan vain seuraavilla ehdoilla:
- Muinaisjäännösalueella sijaitsevien ensimmäisen maailmansodan aikaisten linnoitteiden päältä ei saa ajaa, eikä niitä tule peittää hakkuutähteellä. Hakkuutähteet on suositeltavaa kerätä alueelta energiapuuksi.
- Maalinnoitteiden päällä ja reunoilla kasvavat puut on hyvä poistaa, kuitenkin niin, ettei metsäkoneella ajeta viittä metriä lähemmäksi rakenteen reunaa.
- Muinaisjäännösalueen ja sen suoja-alueen maanpintaa ei saa rikkoa, ajourat on suunniteltava siten ettei muinaisjäännös vahingoitu. Ajourien suojaamiseen voi käyttää latvuksia ja oksia. Maanmuokkaus sekä kantojennosto ko. alueella on kielletty, eikä alueelle saa myöskään rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia.
- Muinaisjäännösaluetta tai sen suoja-aluetta ei tule käyttää puun tai energiapuun varastointiin.
- Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että muinaisjäännös on merkitty maastoon ja on kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja antaa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Piritta Häkälä (piritta.hakala@tampere.fi, puh. 040 806 4139).