Kukkian suojeluyhdistys ry aikoo hakea ELY-keskuksen harkinnanvaraista avustusta Kuivassalmen vesiyhteyden palauttamishankkeen suunnitteluun. Kukkia on myös FRESHABIT-hankkeen kohdejärvi. Veden virtaaminen parantaisi veden laatua matalassa lahdessa. Vesiyhteys on ollut olemassa vielä 1900-luvulla.
Alueella sijaitsee kaksi kiinteää muinaisjäännöstä. Toinen on Kuivassalmen kivikautinen asuinpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 439010011) ja toinen on Salminkallion esihistoriallinen kalliomaalaus (439010028). Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty. Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu lisäksi sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille (MML 1 ja 4 §).
Alueella pidettiin maastokatselmus 14.12.2020, jossa käytiin läpi mahdolliset toimenpiteet. Muinaisjäännökset sijaitsevat toimenpidealueen ulkopuolella, mutta varsinkin kivikautinen asuinpaikka on lähellä sitä; sen eteläraja sijaitsee noin 10 m toimenpidealueesta pohjoiseen, mutta se sijaitsee huomattavasti korkeammalla kuin toimenpidealue, joka on vain hieman vedenpinnan yläpuolella. Koneet eivät saa liikkua muinaisjäännösalueella, eivätkä sen välittömässä läheisyydessä. Kaikki hanketta koskevat työt tulee suunnitella siten, etteivät muinaisjäännökset vahingoitu millään tavalla. Kaivamisesta tuleva maa-aines tulee sijoittaa vesiyhteyden eteläpuolelle. Tarkemmat suunnitelmat tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon. Myös hankkeen aikataulu tulee toimittaa maakuntamuseolle, jotta museon edustajalle on mahdollisuus tulla valvomaan hanketta.