Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnot (diar. 314/2014) kiinteistön kulttuuriympäristön arvoista ja (diar: 498/2014) asuinrakennuksen purkamisesta. Viimeksi mainitussa lausunnossa maakuntamuseo totesi, että Pirkan päärakennuksen purkaminen on mahdollista. Maakuntamuseo painotti, että Pirkan tilalla kokonaisuudessaan on erityistä maisemallista arvoa osana Pinteleen maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa, joka tulee huomioida uudisrakennusta suunniteltaessa. Maakuntamuseo katsoi, että tässä tapauksessa maisemaan ja ympäröivään rakennuskantaan sopeutuva uudisrakennus on lähtökohtaisesti luontevin ratkaisu alueen arvojen huomioimiseen.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut uudisrakennuksen suunnitelmiin ja toteaa seuraavaa: Suunnitelma, jossa Pirkan tilan pihapiirin rakennuskanta asuinrakennusta lukuun ottamatta säilytetään, on kokonaisuutena positiivinen. Uuden päärakennuksen lähtökohdaksi on otettu tilan nykyinen päärakennus. Pirkan pihapiirin rakennuskanta koostuu tyypillisistä maatilan piharakennuksista sekä asuinrakennuksesta, jolle ilmettä antavat erityisesti ikkunaluukuin ja koristelistoin varustetut pieniruutuiset ikkunat ja koristeelliset räystäslistat. Uudisrakennusta suunniteltaessa näitä piirteitä on korostettu ja ikkunoihin on lisätty vinoneliön muotoon jaetut yläosat. Lisäksi rakennukseen on lisätty samalla ikkunamallilla toteutettuja, alaosastaan kasetoituja lasikuisteja ja parveke.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että uuden päärakennuksen rakentaminen on uudisrakennushanke, jossa ensi sijassa arvioidaan rakennuksen sopeutumista ympäröivään maisemaan ja rakennuskantaan. Näin ollen päärakennuksen koristeellisuus on jossain määrin liioiteltua ja korostaa uudisrakennusta huomiotaherättävästi avoimessa peltomaisemassa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että maisemalle olisi eduksi, mikäli uudisrakennuksen detaljiikkaa yksinkertaistettaisiin esimerkiksi muuttamalla ikkunoiden puitejako tasaruudukoksi ja pitäytymällä puuosien värityksessä päävärissä ja yhdessä tehostevärissä.