Maakuntamuseon lausunto 276 / 2015 Pälkäne, liikuntahallin asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunitelma
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Pälkäne
Kylä:Onkkaala
Dnro / vuosi: 276 / 2015Otsikko:Pälkäne, liikuntahallin asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunitelmaAsiakirjan arkistotunnus, laji:12.03.01.10 LausuntoLausunnon saaja:Pälkäneen kunnanhallitusLausunnon pvm:14.08.2015Tiivistelmä:Maakuntamuseo on tutustunut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmiin ja to-teaa, että hanke on lähtökohtaisesti mahdollinen. Hankkeen yhteydessä on kiin-nitettävä erityistä huomiota uudisrakentamisen laadukkuuteen ja kulttuuriympä-ristövaikutuksiin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on asianmukaisesti huomioitu alueen kulttuuriympäristön arvot, ja hankkeen yhteydessä on tarkoitus laatia kulttuuriympäristö- ja maisemaselvitys. Tämä antaa hyvät edellytykset lii-kuntahallin liittymiselle hyvällä tavalla osaksi alueen arvokasta kulttuuriympäris-töä. Mahdollisuuksien mukaan hankkeen vaikutuksia on hyvä esitellä jo kaavoi-tuksen yhteydessä kuvasovittein.Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta museo toteaa, että kaava-alueen välittö-mässä läheisyydessä sijaitsee Ristiänmäen rautakautinen kalmisto (muinais-jäännösrekisteritunnus 635010011). Vuoden 1996 inventointiraportin (Pirkan-maan maakuntamuseo) mukaan kalmisto voi ulottua nykyisen kaava-alueen lou-naiskulmaan, vaikka alue on jo osittain rakennettua. Kyseinen kohta on muuta maata korkeammalla. Haudat ovat aikaisempien kaivausten mukaan n. 65 - 105 cm syvyydessä, joten on mahdollista, että alueella on säilynyt rakenteita tai hau-toja, vaikka pintamaa on sekoittunut. Tämän takia kyseinen kohta tulee kaivaa arkeologin valvonnassa ennen rakentamista. Valvottava kohta on merkitty liite-karttaan sinisellä viivalla. Mikäli valvonnassa havaitaan sekoittuneen maakerrok-sen jälkeen rakenteita, hautoja tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännökses-tä, tulee asiasta ottaa viipymättä yhteyttä maakuntamuseoon, joka päättää jatko-toimenpiteistä.
Sisältö
-
Lausunnon teksti
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi Avaa Pälkäne
Onkkaala Hallinnollinen alue
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Pälkäne
Ristiänmäki Onkkaala
635010011 hautapaikat
kiinteä muinaisjäännös rautakautinen
-