Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden välittömässä läheisyydessä, metsäkuvion 1.1 itäpuolella, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Niemumäki (muinaisjäännösrekisteritunnus 887010006), joka on kaksi röykkiötä käsittävä rautakautinen kalmisto. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Kohteeseen kuuluvien röykkiöiden tarkka sijainti ei ole tiedossa. On myös mahdollista, että röykkiöt ovat tuhoutuneet, sillä niitä ei ole pystytty paikantamaan viimeisimmän aluetta koskevan inventoinnin (1983) yhteydessä.
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Hakkuualueen läheisyydessä sijaitsevat röykkiöt tulee merkitä maastoon yhdessä maakuntamuseon tutkijan kanssa ennen hakkuita ja tieto niistä tulee välittää kaikille toimijoille. Maakuntamuseon tutkijaan (Kirsi Luoto, puh. 040 5201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi) tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen hakkuita merkitsemisajankohdan sopimiseksi. Merkitseminen voidaan tehdä vain lumettomana ajankohtana.
Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa liikkua työkoneella eikä muinaisjäännösalueen maanpintaa muutoinkaan rikkoa. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje kohteeseen kuuluvien rakenteiden päältä tai niiden suojavyöhykkeillä. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.