Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kauppilankatu 14 on osa Kauppilanmäen asuinaluetta, joka kuuluu Valkeakosken tehtaiden ja yhdyskunnan valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Kauppilanmäen rakennuskanta on pääasiassa jälleenrakennuskaudelta 1940- ja 50-lukujen vaihteesta, mutta Kauppilankadun varressa on säilynyt myös muutama jo 1930-luvulla rakennettu talo. Kauppilankatu 14 puolestaan on Kauppilankadun pohjoispäässä sijaitseva 2000-luvun asuinrakennus, joka on sovitettu perusmassoittelultaan ja materiaaleiltaan sopeutumaan Kauppilanmäen rakennettuun ympäristöön. Kauppilankatu 14:n päällekkäin sijaitsevien parvekkeiden kaiteet ovat olleet tummaa vaakalaudoitusta. Kaiteiden uusiminen on nyt tullut ajankohtaiseksi. Lupahakemus koskee mahdollisuutta uusia kaiteet alkuperäisestä poikkeaviksi.
Kauppilanmäen asemakaava on vuodelta 1946, joten se ei ole rakennetun ympäristön suojelun osalta ajan tasalla. Alueella on kuitenkin voimassa rakennustapaohje vuodelta 1982, joka ohjaa alueen rakennuskannan säilymistä pääpiirteiltään alueen alkuperäistä rakentamisen tapaa vastaavana myös muutos- ja uudistushankkeissa. Rakennustapaohjeessa painottuvat alueen tyylipiirteiden ja perinteiselle rakentamiselle ominaisten materiaalien käyttö. Näitä periaatteita on pyritty noudattamaan myös Kauppilankatu 14:a suunniteltaessa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa: Kauppilankatu 14:n parvekkeet sijoittuvat pihan puolelle, jolloin niiden kaupunkikuvallinen merkitys on melko pieni. Pihan puolella rakennuksen ikkuna-aukotus poikkeaa selkeästi alueen vanhan rakennuskannan tyylistä. Myös parvekeratkaisu ja siihen liittyvä sisäänveto rakennuksen massasta ovat 2000-luvun omakotirakentamiselle tyypillisiä piirteitä. Koska kyse on uudisrakennuksen pihanpuoleisesta detaljista, parvekkeiden kaideratkaisulla ei voida katsoa olevan vaikutusta Kauppilanmäen valtakunnallisiin arvoihin. Kauppilankatu 14 on kuitenkin suunniteltu alueen rakennustapaohjeen mukaisesti sopeutumaan materiaaleiltaan Kauppilanmäen vanhaan rakennuskantaan. Tässä kontekstissa yhtenä vaihtoehtona esitetyt lasikaiteet ovat alueelle ja rakennuksen ominaispiirteille vieras ratkaisu. Pirkanmaan maakuntamuseo suosittelee Kauppilanmäen alueella pitäytymistä perinteisissä materiaaliratkaisuissa. Puukaiteen lisäksi myös jälleenrakennuskauden pientaloille tyypillinen siro metallikaide voisi soveltua Kauppilanmäkeen.