Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden alueella, metsäkuvioilla 177.0, 178.0 ja 179.0 sijaitsee arkeologinen kulttuuriperintökohde Yökönmäki (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000043701, liitekartta 1). Kohteeseen kuuluu rajamerkkejä, jotka liittyvät Lietun jakokunnan alueella tehtyyn isojaon liikamaiden erotukseen tähtäävään maanmittaustoimitukseen 1870- ja 1880-luvuilla.
Kohde tulisi ottaa huomioon hakkuun yhteydessä. Koska siihen liittyvien rakenteiden säilyneisyyteen ja sijaintiin liittyy epävarmuutta, tulee maakuntamuseon arkeologi tekemään paikalla maastotarkastuksen. Tarkastuksessa määritellään kohteeseen liittyvien kivirakenteiden sijainti metsäkuvioiden alueella ja läheisyydessä sekä merkitään rakenteet maastoon. Tarkastusajankohdan sopimiseksi tulee olla yhteydessä tutkija Kirsi Luotoon (kirsi.luoto@tampere.fi).
Hakkuissa on syytä ottaa huomioon seuraavat ohjeet:
- Kivirakenteita ei saa rikkoa. Niiden ympärille on syytä varata noin 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei liikuta metsäkoneilla. Ajourat on hyvä suunnitella etukäteen ottaen huomioon suojelukohde.
- Suojelukohteen aluetta ei tulisi käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Hakkuutähteet on suositeltavaa kerätä alueelta energiapuuksi.
- Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että rakenteet suoja-alueineen ovat kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.