Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hankkeeseen liittyen on suoritettu voimalinjan arkeologinen inventointi (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy, 2020), jossa on todettu kuusi kiinteää muinaisjäännöstä, yksi muu kulttuuriperintökohde ja yksi mahdollinen muinaisjäännös. Kaikki kohteet sijaitsevat Hämeenkyrön kunnan alueella. Yksi ennestään tunnettu kohde (3 Pohdinsuo) on todettu luonnonmuodostumaksi.
Hankkeen ympäristöselvityksen mukaan "arkeologiset kohteet tulee huomioida voimajohdon rakentamisessa asianmukaisesti eli kohteet suojavyöhykkeineen merkitään maastoon, jotta niiden yli ei liikuta työkoneilla eikä niihin kohdisteta mitään muuttavia toimenpiteitä. Kohteet on otettu huomioon pylväspaikkojen sijoittelussa. Hankkeesta ei arvioida aiheutuvan haitallisia vaikutuksia arkeologisille kohteille."
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Muinaismuistolaki velvoittaa lisäksi neuvottelemaan hankkeesta museoviranomaisen kanssa, jos hankkeen toteuttaminen saattaa koskea kiinteää muinaisjäännöstä (MML 13 §).
Inventoinnissa löytynyt uusi kivikautinen asuinpaikka Hiidenlahti (mj-tunnus 1000039190) sijaitsee uusittavan johtopylvään välittömässä läheisyydessä. Inventointiraportin mukaan muinaisjäännösalue saattaa olla pohjoissuunnassa laajempi kuin nyt todettu löytöalue. Tämän vuoksi ko. pylvään uusimista koskeva tarkempi suunnitelma tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon arvioitavaksi ja kommentoitavaksi. Uuden pylvään suunnittelu ja toteutus alueelle voi edellyttää asuinpaikan tarkempia tutkimuksia ja/tai töiden arkeologista valvontaa.
Historiallisen ajan kohteista hanke voi vaikuttaa erityisesti muinaisjäännöksiin Samelusjärvi NW (nro 5), Isoniittu 2 (nro 7) ja Suosaari (nro 4), jotka ovat vanhoja, osin raunioituneita rajamerkkilatomuksia. Myös niiden läheisyyteen kohdistuvien toimenpiteiden tarkemmat suunnitelmat pyydetään lähettämään maakuntamuseoon hyväksyttäviksi. Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon seuraavat ehdot:
- Muinaisjäännöksen kivirakenteita ja maanpintaa ei saa rikkoa. Kohteen ympärille on varattava vähintään 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei liikuta työkoneilla. Ajoreitit on hyvä suunnitella etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen.
- Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että muinaisjäännös suoja-alueineen on merkitty maastoon ja on kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Ylöjärven alueelle sijoittuvan voimajohtolinjan osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyen.
Koska kyseessä on olemassa olevan voimajohdon saneeraus, joka ei muuta maisemaa merkittävästi, ei Pirkanmaan maakuntamuseolla ole hankkeesta huomautettavaa myöskään rakennetun ympäristön tai maiseman osalta.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hankkeeseen liittyen on suoritettu voimalinjan arkeologinen inventointi (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy, 2020), jossa on todettu kuusi kiinteää muinaisjäännöstä, yksi muu kulttuuriperintökohde ja yksi mahdollinen muinaisjäännös. Kaikki kohteet sijaitsevat Hämeenkyrön kunnan alueella. Yksi ennestään tunnettu kohde (3 Pohdinsuo) on todettu luonnonmuodostumaksi.Hankkeen ympäristöselvityksen mukaan "arkeologiset kohteet tulee huomioida voimajohdon rakentamisessa asianmukaisesti eli kohteet suojavyöhykkeineen merkitään maastoon, jotta niiden yli ei liikuta työkoneilla eikä niihin kohdisteta mitään muuttavia toimenpiteitä. Kohteet on otettu huomioon pylväspaikkojen sijoittelussa. Hankkeesta ei arvioida aiheutuvan haitallisia vaikutuksia arkeologisille kohteille."Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Muinaismuistolaki velvoittaa lisäksi neuvottelemaan hankkeesta museoviranomaisen kanssa, jos hankkeen toteuttaminen saattaa koskea kiinteää muinaisjäännöstä (MML 13 §).Inventoinnissa löytynyt uusi kivikautinen asuinpaikka Hiidenlahti (mj-tunnus 1000039190) sijaitsee uusittavan johtopylvään välittömässä läheisyydessä. Inventointiraportin mukaan muinaisjäännösalue saattaa olla pohjoissuunnassa laajempi kuin nyt todettu löytöalue. Tämän vuoksi ko. pylvään uusimista koskeva tarkempi suunnitelma tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon arvioitavaksi ja kommentoitavaksi. Uuden pylvään suunnittelu ja toteutus alueelle voi edellyttää asuinpaikan tarkempia tutkimuksia ja/tai töiden arkeologista valvontaa.Historiallisen ajan kohteista hanke voi vaikuttaa erityisesti muinaisjäännöksiin Samelusjärvi NW (nro 5), Isoniittu 2 (nro 7) ja Suosaari (nro 4), jotka ovat vanhoja, osin raunioituneita rajamerkkilatomuksia. Myös niiden läheisyyteen kohdistuvien toimenpiteiden tarkemmat suunnitelmat pyydetään lähettämään maakuntamuseoon hyväksyttäviksi. Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon seuraavat ehdot:- Muinaisjäännöksen kivirakenteita ja maanpintaa ei saa rikkoa. Kohteen ympärille on varattava vähintään 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei liikuta työkoneilla. Ajoreitit on hyvä suunnitella etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen.- Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että muinaisjäännös suoja-alueineen on merkitty maastoon ja on kaikkien alueella toimivien tiedossa.Ylöjärven alueelle sijoittuvan voimajohtolinjan osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyen.Koska kyseessä on olemassa olevan voimajohdon saneeraus, joka ei muuta maisemaa merkittävästi, ei Pirkanmaan maakuntamuseolla ole hankkeesta huomautettavaa myöskään rakennetun ympäristön tai maiseman osalta.