Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Suunniteltu rakennuspaikka on osa Pälkäneen maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa, jossa tulee kiinnittää erityistä huomiota mm. rannoilta ja peltoaukeilta avautuviin näkymiin. Mälkilän ja Myttäälän alueelta on lisäksi tiedossa muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että sen vaikutuksen alueen kulttuuriympäristön arvoihin ovat vähäisiä. Maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa suunnitelmasta myöskään arkeologisen kulttuuriperinnön johdosta. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että hanke on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.