Tutkimushanke Äetsä 1985. Kiikka Pappila Riihimäki. Kiven- ja maansekaisen raunion kaivaus
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Sastamala
Vanha kunta:Äetsä
Nimi:Äetsä 1985. Kiikka Pappila Riihimäki. Kiven- ja maansekaisen raunion kaivausHankkeen tyyppi:Kaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:Tutkimuksen päämääränä oli viedä päätökseen vuonna 1984 avatun raunion kaivaukset. Tarkoitus oli myös selvittää Kiikan alueen rautakautista asutusta liittyen osana Suur-Sastamalan historian kirjoittamishankkeeseen. Ongelmanasettelu liittyy Turun yliopiston arkeologian osaston kiinnostuksen kohteena olevan Kokemäenjoenvarren tutkimusalueeseen. Tämänvuotisena tavoitteena oli avata edellisvuoden kaivausaluetta itäänpäin ja kaivaa raunion keskelle jätetyt profiilikaistat.Rautakautiseen hautaus- ja uhritraditioon viittaavat lähinnä Riihimäen raunion kiveyksen silmäkivellinen rakenne ja massalöydöstön laatu, sijainti ja määrä. Hautaukseen viittaa lievästi myös erilliskiveys, kiviympyrä, jonka sisältä löytyi veitsi, keramiikkaa ja palanutta luuta. Muuhun asutusaktiviteettiin viittaavat lähinnä rauniosta saadut metallilöydöt. Rauniosta löytynyt keramiikka viittaa rautakaudelle. Keskiaikaan ajoittuvat brakteaatti ja lukon osa. Kyseessä voi olla myöhäinen ristiretki- tai keskiajalle ulottunut pakanallinen röykkiön käyttötraditio.Rauniossa on havaittavissa keskiajalta historialliseen aikaan ulottuvia kerrostumia, jotka eivät kuitenkaan välttämättä liity raunion varhaisimpaan käyttömuotoon.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:TYA / Salo, OksalaHankkeen alkupvm:09.05.1985Hankkeen loppupvm:28.11.1985
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Sastamala
Äetsä
Riihimäki Kiikka
988010004 hautapaikat
kiinteä muinaisjäännös rautakautinen