Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Kohosalmen kiinteän muinaisjäännöksen (mj.tunnus 506010008) huomioon ottamisesta otsikossa mainitussa hankkeessa. Kyseessä on kivikautinen asuinpaikka, jonka alueella kulkee purettava sähkölinja. Muinaisjäännösalueen eteläosassa olevat sähköpylväät (2 kpl) on tarkoitus poistaa talvella nostamalla; tolpista jäävät kuopat täytetään. Suunniteltu kaapelilinja sijoittuu pääosin vesialueelle.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut saamaansa suunnittelukarttaan sekä suunnittelijan antamiin lisätietoihin ja toteaa seuraavaa. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty muinaismuistolailla (MML 1 §). Sähkölinjan purkutyöt kivikautisen asuinpaikan alueella tulee tehdä kantavan maan aikana, eikä maanpinta työkoneen kulkureitillä saa rikkoutua. Työt voidaan suorittaa tällöin ilman arkeologin valvontaa. Mikäli purkutyö on kuitenkin tarkoitus tehdä sulan maan aikana, tulee arkeologisen valvonnan tarpeesta neuvotella hyvissä ajoin maakuntamuseon kanssa (tutkija Vadim Adel, puh. 0408004872; s-posti vadim.adel@tampere.fi; tai toimisto, ks. yhteystiedot alla).
Pylväistä jäävät kuopat tulee peittää suodatinkankaalla ja täyttää soralla. Muinaisjäännöksen alueelta ei voida ottaa maa-aineista kuoppien täyttämiseen. Jos työn aikana maakerroksissa havaitaan esimerkiksi nokimaata tai kiveystä, tulee työt ko. kohdassa pysäyttää ja havainnoista ilmoittaa viipymättä maakuntamuseolle (MML 14 §).
Kaapelointisuunnitelman muilta osin maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa. Vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta on pyydettävä lausunto Museovirastolta.