Alue Lampsalo
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Kylä:Lästilä
Nimi:LampsaloAluetyyppi:muu
Arvojen perustelu:Paikallisesti arvokas saaristo- ja rannikkoympäristö.
Tekstitiedot
-
Historia:Lampsalo niminen saari on ollut alkujaan Koukanniemessä sijainneen ison tilan hevosten laidunmaana. Saaren kokoluokkaan nähden saaressa on hyvin vähän kiinteistöjä; 1980-luvulla tapahtunut kaavoitus näkyy kaakkoiskulmassa olevan niemekkeen tasaisina tontteina ja ajallisesti yhtenevien lomahuviloiden rakentamisena. Vanhimpia kiinteistöjä, tai niiden paikkoja on saaressa harvakseltaan ja ne kaikki ovat olleet alun perinkin vapaa-ajanviettoon liittyviä rakennuksia. Vanhimpia pihapiirejä ovat Inkkula, saaren koilliskulman lahden pohjukassa sijaitseva autioitunut Päijätsaari ja lounaisosaan sijoittuva Lampiranta. Pihapiirit ovat alkujaan muodostuneet 1940-1960-luvuilla.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi Avaa Kuhmoinen
Inkkula Lästilä
Lampsalon kaakkoispuoli matkailu
vapaa-aika
Avaa Kuhmoinen
Lampiranta Lästilä
Lampsalon lounaisosa matkailu
vapaa-aika
Avaa Kuhmoinen
Lampisalo Lästilä
Lampsalon länsiranta matkailu
vapaa-aika
Avaa Kuhmoinen
Päijätsaari Lästilä
Lampsalon pohjoisosa matkailu
vapaa-aika
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm Avaa Päijänteen saaristoinventointi 2015 Kuhmoinen
Rakennusinventointi
01.06.2015 31.10.2015