Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Suunnitellulla maakaapelilinjauksella sijaitsee kiinteä muinaisjäännös, Ala-Lylyn kivikautinen asuinpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 177010002, liitekartta 1). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Maakaapeli on suunniteltu kulkevan kohteen kohdalla Lylyntien itäpuolella, ojan ulkopenkan päällä. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että suunnitellulla maakaapelilinjauksella, Ala-Lylyn kivikautisen asuinpaikan kohdalla ja läheisyydessä, tulee tehdä arkeologinen tarkkuusinventointi, jossa selvitetään sijaitseeko linjauksella kiinteää muinaisjäännöstä (liitekartta 2). Tutkimuksessa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys, ja sen tuloksen perusteella maakuntamuseo arvioi mahdollisten jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen. Mikäli koetutkimuksissa tulee esille rakenteita tai vahva kulttuurikerros, tulee tutkimus keskeyttää sillä kohtaa ja ottaa yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseoon jatkotoimenpiteiden arvioimiseksi.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Ennen töiden aloittamista valitun toimijan tulee hakea Museovirastolta muinaismuistolain (295/1963) 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen (165,00 €, ALV 0%). Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Jos tarkkuusinventoinnissa löydetään kiinteää muinaisjäännöstä, on hankkeelle muinaismuistolain 11 §:n mukaan mahdollisuus hakea Museovirastolta kajoamislupaa kiinteään muinaisjäännökseen. Jos kohteelle myönnettäisiin kajoamislupa, tulisi linjauksen kohdalla oleva muinaisjäännös kuitenkin tutkia lupaehtojen mukaisesti ennen maakaapelilinjan rakentamista. Kajoamisluvan käsittelymaksu on 450 euroa; myös kielteinen lupapäätös on maksullinen.
Hankealue ei ulotu Lylyn rautatieaseman valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön tai Juupajoen valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle asti, joten Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta rakennetun ympäristön tai maiseman osalta huomautettavaa.