Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta suunnitelmasta. Maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueella ja hankkeen vaikutusalueella on paljon eri-ikäisiä kulttuuriympäristöarvoja - maisemallisia, historiallisia ja arkeologisia - joiden turvaaminen on tärkeää. Tietoja on tarkennettava erityisesti paikallisten erityispiirteiden osalta. Lisäksi vaikutusalueella on elinympäristöön liittyviä keskeisiä arvokohteita, mm. Koivistonkylän alue, Rantaperkiö, Hatanpään kartano sekä Vihilahden ranta-alue.
Pirkanmaan maakuntamuseo viittaa asemakaavoituksen aloituskokouksessa 14.1.2016 sekä sähköpostitse 22.1.2016 (kommentit OAS:iin) ja 9.2.2016 (kommentit kokousmuistioon) antamiin kommentteihinsa ja toteaa, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tulee täydentää niiden mukaisesti. Kokousmuistioon on kirjattu tietojen tarkentamisesta velvoite ja korostettu Vihilahden ympäristön arvoja. OAS:ssa tulisi näkyä, että kaavojen vaikutusalueella alueiden ominaispiirteet esitellään ajantasaisesti niiltä osin kuin kaavalla voi olla vaikutusta alueisiin. Vihilahden osalta vaikutukset ovat sellaisia, että myös maisema ja paikan muut ominaispiirteet tulee olla kirjattuna ja vaikutusten arvioinnin kohteena.