Pirkan Suunnittelu Oy pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa Oriveden Eräjärven etelä- ja itäpuolelle suunnitelluista sähkömaakaapelireiteistä. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuihin suunnitelmakarttoihin ja toteaa seuraavaa.
Suunniteltujen maakaapelilinjojen varrella sijaitsee kaksi ennestään tunnettua kiinteää muinaisjäännöstä: historialliset kylänpaikat Vihasjärvi (Vihasjärvi) (muinaisjäännöstunnus 1000017599) ja Järvenpää (Järvenpää/Eräjärvi) (mj.tunnus 1000017601). Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty. Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu lisäksi suoja-alue, joka on tarpeen kohteen säilymiseksi sekä sen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille (Muinaismuistolaki 1 ja 4 §).
Vihasjärvi. Järvenpääntien eteläpuolella kaapelilinjan kaivutyöt on mahdollista suorittaa vain arkeologin valvonnassa, jota edellytetään 50 m:n matkalla talosta Järvenpääntie 25 länteen ja 40 m itäkoilliseen. Toisen samansuuntaisen linjan sijoittamista lisäksi tien pohjoispuolelle ei voida lähtökohtaisesti puoltaa. Kaapelointitöiden suunnittelu tällä alueella vaatii arkeologisia koekaivauksia Laurilantien risteyksen länsipuolella n. 40 m matkalla, pellonreunalle saakka. Risteyksen itäpuolella kaapelilinjan kaivutyöt Järvenpääntien pohjoispuolella ja Laurilantien itäreunassa on mahdollista suorittaa arkeologin valvonnassa, mikäli kaapelikaivanto sijoitetaan tieojaan tai tien sisäluiskaan; valvonnan tarve on 50 m matkalla risteyksestä itään ja 50 m pohjoiseen. Jos kaapelikaivanto on tarkoitus sijoittaa tiealueen ja –ojan ulkopuolelle, pellon tai piha-alueen reunaan, kyseiset linjaosuudet on tutkittava ensin koekaivauksin. Koekaivausten perusteella määritellään suunnitelmamuutosten ja lisätutkimusten tarve. Valvontatarve koskee myös em. teiden poikki kulkevia linjaosuuksia mainituilla alueilla sekä ilmajohtolinjojen purkamiseen mahdollisesti liittyviä kaivutöitä (sähköpylväs Järvenpääntie 25 –talon kaakkoispuolella sekä kaksi Järvenpääntien ja Laurilantien risteyksen luoteispuolella, pellonreunassa olevaa pylvästä). Työkoneiden ja kuorma-autojen liikkuminen, maa-aineisten läjitys ja materiaalien varastointi Järvenpääntien pohjoispuolisessa muinaisjäännösalueen osassa on kielletty.
Järvenpää. Kaapelilinja on suunniteltu kulkemaan muinaisjäännösalueen läpi Vedentaustantien lounaispuolella. Esitettyä suunnitelmaa ei voida hyväksyä tältä osin. Kokonaan autioituneen, jo 1630-luvun kartassa esiintyvän kylätontin alueella on todettu useita kiinteitä rakenteita, joista osa sijaitsee välittömästi tienreunan vieressä. Suunniteltu kaapelilinja tulee siirtää muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen ulkopuolelle; riittävästä etäisyydestä tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa. Koska historiallisen asuinpaikan tarkkoja maanalaisia rajoja ei ole selvitetty, kaapeloinnin kaivutyöt tiedossa olevan muinaisjäännösrajauksen läheisyydessä edellyttävät lisäksi arkeologista valvontaa, jonka laajuus määritellään tarkennettujen suunnitelmien perusteella. Vedentaustantieltä länteen, tontille 1:64 kulkemaan suunnitellun kaapelihaaran AX25 toteutusmahdollisuuden selvittäminen vaatii koekaivauksia. Mikäli linja on mahdollista siirtää pohjoisemmaksi, arkeologinen tutkimus- tai valvontatarve arvioidaan uudelleen. Työkoneiden ja kuorma-autojen liikkuminen, maa-aineisten läjitys ja materiaalien varastointi muinaisjäännösalueella tien ulkopuolella on kielletty.
Vedentaustantien eteläosa Järvenpään historialliseen kylätonttiin saakka ja Västiläntie (tie 3253) ovat osia historiallisesti merkittävää Hämeenlinna–Luopioinen–Jämsä -tielinjaa. Tie on kulkenut Vanajaveden seudulta Jämsään, ja sen on arveltu ajoittuvan myöhäiskeskiajalle. Historialliseen tielinjaan voi liittyä muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, kuten yleisestä käytöstä pois jääneitä tieosuu¬ksia, vanhoja tierakenteita ja -kerrostumia. Maakaapelointisuunnitelmaan kuuluu myös muita linjauksia, joita voidaan topografian perusteella pitää potentiaalisina uusien kiinteiden muinaisjäännösten löytymisen kannalta. Tämän vuoksi arkeologisen perinnön huomioonottaminen ko. hankkeessa edellyttää suunniteltujen kaapelilinjojen arkeologista inventointia muinaismuistolain 13 §:n mukaisesti seuraavilla alueilla:
- hankealueen koillisosassa, Järvenpään kylänpaikan pohjoispuolella, Rongan talosta pohjoiseen (karttalehden 10 pohjoisosan ja lehtien 11-15 alue);
- Västiläntien varressa Västiläntie 32 –talosta itään;
- Vedentaustantien varressa Järvenpään kylänpaikan ja Suojoen välissä;
- hankealueen kaakkoisosassa Pajulahdentien varressa;
- hankealueen länsiosassa, Vihasjärven kylänpaikan pohjoispuolella (karttalehtien 1 ja 2 alue);
- Vihasjärven länsipuolella, Kärkirannantien varrelle ja eteläpuolelle suunnitellulla linjalla.
Kyseisiä alueita ei ole tarkastettu aikaisemmissa tutkimuksissa. Inventoinnissa on suunniteltujen kaapelilinjojen lisäksi otettava huomioon mahdolliset vaihtoehtoiset linjaukset sekä kaivutöiden tarve ilmajohtoverkon purkamisen yhteydessä. Historiallisen tielinjan inventoinnissa on mm. arvioitava käytössä olevan tien osuudet, joihin voi liittyä arkeologisen valvonnan, dokumentoinnin ja näytteidenoton tarve.
Arkeologisia inventointeja ja koekaivauksia voidaan tehdä vain sulan maan aikana, lumettomissa olosuhteissa. Inventoinnin, koekaivausten ja valvonnan kustannuksista vastaa MML15 §:n perusteella työhankkeen toteuttaja. Mikäli arkeologisen valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työ keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tarve (MML 14 §). Kaikissa tutkimuksissa tulee noudattaa Museoviraston Ohjeita arkeologisen tutkimuskertomuksen laatijalle (2012) ja valmisteilla olevia Suomen arkeologian laatuvaatimuksia (SALAVA). Historiallisen ajan muinaisjäännösten osalta inventoinnissa on lisäksi käytettävä ohjeena julkaisua Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset: tunnistaminen ja suojelu (Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3. 2009). Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa Museoviraston internetsivuilta (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto /arkeologisten_kenttatoiden_tilaaminen) ja maakuntamuseolta (tutkija Vadim Adel, puh. 0408004872, s-posti: vadim.adel@tampere.fi). Inventointi- ja koekaivausraportit sekä hankkeen jatkosuunnitelmat on toimitettava maakuntamuseolle lausuntoa varten.